|
Tässä ollaan jo kotiin lähdössä Santiagon linja-autoasemalla. Yhden rinkka on sattuneesta syystä matkalaukussa, toisten viininpunaisissa matkapusseissa
Jotain ehkä opin, ehkä vähän viisastuinkin: "Lakkaa katumasta eilistä, kieltäydy pelkäämästä Vuori korkea, tiekin vaivalloinen kuitenkin kulkea läpi ahdingoitten tahdon perille, tälle vuorelle.
Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Vaelluskaverini terveys ei ole huippuluokkaa.
   Tässä on slideshow muutamasta vaelluskuvastani Santiago de Compostelaan 2002 ja 2003.
Vierastan pyhiinvaellus-sanan käyttöä, kun se ei tällä kertaa ainakaan sitä ollutkaan. Vaellus ei taida tehdä ihmistä pyhemmäksi, mutta ehkä hieman paremmaksi, ja sille tielle jää pitkäksi aikaa. Uskontoa voi harjoittaa missä tahansa, eikä sitä varten tarvitse tulla Espanjaan. Pyhiinvaellus on tehtävä omassa päässä. "Australian aboriginaali sanoi osuvasti, ettei hän tarvitse temppeleitä, kun hän elää temppelissä - luonnossa. Luojan luonnossa kulkeminen ja ihmisten kohtaaminen luo hyvän kasvualustan myös uskonelämälle, kun vaeltaa avoimin mielin." Näitä valokuvia, jotka on kaikki otettu jo ennen Sarriaa ja Lugossa ja Santiagossa, olen ripotellut tekstien lomaan, koska mulla ei ole tarkka tietoa, missä ne on otettu. Kuitenkin meidän matkastamme ne ovat yhden vaelluskaverin ottamia ja reittimme erkani sairaalareissujen takia. Päiväkirjaa tehdessäni näistä, vaeltajapassista sekaviin muistiinpanoihini yhdistettynä, oli paljon apua.
Vaelluskaveri toi kännykkäkameralla ottamiaan kuvia. Vaalensin, suoristin, rajasin Picasalla ja hyviä tuli mun mielestä. Mun tarinat reissusta kalpenivat hänen kertomansa rinnalla sairaalassa oloineen ym. Kauniitten maisemien lisäksi tällaista korsipeltoakin tosin löytyi reitiltämme:
Ma 10.9.2012 Salo - Helsinki - Madrid - Leon Menimme Madridiin Helsingistä varhain aamulla lentäen ja sieltä iltapäivällä taksilla Leoniin. Lento edestakaisin maksoi vain 178 ekee, mutta taksin hinta 125/lärvi. Elämäni pisin taksimatka, varmaan 400-500 km. Taksit on Espanjassa halpoja, noin euro/kilometri, mutta kuittia ei anneta. Emme ehtineet bussiin, joka olisi lähtenyt lentokentältä. Olin katumapäällä jo kesällä, mutta kun lennot oli jo silloin maksettu eikä porukka sanonut tulevansa toimeen ilman minua, ajattelin, että ehkä se kuitrenkin sujuu. Luulin, että vaeltaisimme 2 ja 2 porukassa, niinkuin oli ollut alunperin puhe, mutta niinhän se sitten valitettavasti ei mennytkään. Emme myöskään ehtineet, mahtuneet enää Leonissa luostariin yöksi, eli "completo", mutta saimme kuitenkin hyvän majapaikan siitä läheltä, yksityisestä allbergesta. Hinta vain 10 ekee/lärvi. Ihanaa päästä jonnekin lepäämään, kun edellinen yökin oli lähes kokonaan valvottu.
Su 16.9.2012 Vega de Valgarge - O'Cepreido
Elämäni ihanin allberge oli Vega del Valgargessa ja varmaan koko Espanjan. Paikkaa piti isä ja tytär. Tunnelma oli todella kodikas. Saimme ilmaisen iltapalan, riisiä ym ja se oli hyvää. Seuraavana päivänä olisi ollut 8 km:n kiipeäminen Cepreidoon, ja kysyin taksia tytöltä. Hän vastasi, että isä vie teidät ja veikin sitten autollaan ihanien maisemien halki. Nyt meistä kolme meni taksilla ja vain yksi onnellinen käveli.
Lähellä oli upea, vanha linna, Sarracin. Tien vieressä virtasi kohisevana koskena kirkasvetinen Valcarce -joki. Vega de Valcarcen pieni vuoristokylä sijaitsee vuorten välissä ja näkymät ovat joka suuntaan hienot. Vastapäisellä vuorella kohoaa komea Sarracinin vanha linna. Vega de Vallgargen alberguen vessaan piti mennä ulkokautta, mutta öinen käynti oli elämyksellinen, ulkona aukeni kaunis näkymä vastapäisellä vuorella olevaan valaistuun Sarracinin linnaan ja öinen tähtitaivas oli mahtava näky.
Maisema senkun kaunistui upeassa vuoristossa. Tie oli kestopäällysteinen ja rakennettu viisaasti kohoavaksi kanjonin rinteitä myötäillen kohden huippua. Oli mielenkiintoista seurata kasvillisuuden muutoksia. Täällä kasvoi yllättävän suuria tammia vielä ylhäällä. Ihmettelimme näiden ihmisten elinmahdollisuuksia ylhäällä vuoristossa. Caminovaeltajat tuovat tuloja, mutta tuskin se kaikkia elättää. Karjataloutta näytti olevan huipulle asti. Miten lehmät pysyvät pystyssä jyrkillä rinteillä? Heinä on korjattava käsin, sillä koneilla ei ole asiaa noille peltotilkuille. Tuskin nämä ihmiset saavat EU-tukia, sillä pellot ovat mitättömän pieniä. Eikö juuri heitä tulisi tukea, että pystyisivät elämään täällä omissa yhteisöissään ja säilyttämään oman kulttuurinsa? Tunsimme nimittäin siirtyneemme ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Huipulla, 1320 metrin korkeudella oleva O Cebreiron kylä oli kokemus sinänsä. Siellä oli harmaasta kivestä rakennettuja pyöreitä, majan näköisiä, olkikattoisia palloza-asumuksia ja tunsimme kuin olisimme tulleet keskiaikaan. Kylässä oli pieni kivikirkko, jossa soi harras gregoriaaninen laulu ja sekin kumpusi vuosituhannen takaa. Huipun jälkeen olimmekin jo Galician alueella. Se näkyi ja tuntui. Vuoren toisella puolella avautui erilainen maisema, kaunis sekin. Laaksojen rinteillä oli runsaasti pieniä peltoja. Katselimme tilkkutäkkimaisemaa kuin lentokoneen perspektiivistä. Galician ilmasto paljasti olemuksensa: Atlantilta puhaltavat tuulet kohoavat vuoria pitkin tuoden sadetta ja kosteutta. Tänään ei satanut, vaan oli puolipilvistä ja välillä aurinko pilkahteli. Kostea, tuulinen ilma tuntui melko viileältä, sillä olimme huipulla pilvien tasolla. Olimme tämän päivän maisemien lumoissa, sillä pidän vuoristoista. Päivän olisi voinut kuvata lyhyesti: ylitimme vuoren lähtien 550 metristä, nousten 1320 metriin ja laskeutuen 650 metriin. Tie kulki laaksossa aina Samos -kylään asti. Aurinko paistoi vastapäiselle rinteelle. Oli hieno aamu. Samos on syvällä laaksossa.Vähän matkaa Samoksen jälkeen maisema muuttui vuoristoisesta loivapiirteisemmäksi kukkulamaastoksi, jota riitti lopun päivää. Täällä Galician alueella näyttää olevan maalaistaloja irrallaan kylistä, vähän Suomen tapaan. Kaunista oli tänäänkin.
Vähän kaiveli, että pääsenkö ollenkaan vaeltamaan. Onnistuihan sekin vielä hyvin, kun kaksi meistä vietti sairaalassa 4 päivää ja 5 lisää vielä Santiagon allbergessa, vanhassa pappisseminaarissa. Ainoa kova kävelijämme loukkasi alamäissä polvensa ja ontui sitä vielä Santiagossa, joten hän uhrautui ystävänsä seuraksi menemällä taksilla 68 km sairaalaan. Tarttis kyllä mitalin, kun jaksoi olla siellä ja joutui aluksi nukkumaankin pari yötä nojatuolissa. Vaati sitten päästä lepohuoneeseen petille nukkumaan loput kaks yötä. Minulle oli suuri helpotus, että saimme vaeltaa Annin kanssa nyt kaksin reilusti yli puolet reissusta. Oli vähemmän sählinkiä. Arvasin jo kesällä, että vaikeaa tulee olemaan, mutta en uskonut ttä noin vaikeeta. Sairastuminen toki on inhimillistä eikä sille mitään voi.
Ulkoilmakuppiloissa yleensä juotiin aamukahvit ja syötiin aamupala. Ma 17.9.2012 O'Cepreido - Sarria O`Sepreidon museokylä La Faban on upea paikka vanhoine historiallisine rakennuksineen ja kirkkoineen. Siellä on myös paljon baareja, matkamuistomyymälöitä ja karjanlantaa kaduilla, joten ne kertovat kylän elinkeinot. Cepreidoon olen kerran kävellyt lokakuussa 8 km nousun ja tie täynnään liukkaita kastanjoita, mutta silloin olin 10 vuotta nuorempi ja se sujuikin suht. hyvin vielä silloin. Nyt menin mielelläni autokyydillä, 15 km
Hitaasti edeten saavuimme Portomarin kylään, jonne saavuimme leveän uoman yli, joka näytti teko altaalta. Vettä oli vähän ja rannoilla näytti olevan ikivanhoja raunioita. Ohitimme laskun jälkeen pari pientä kylää. Kasvillisuus muuttui rehevämmäksi ja alkoi olla taas viiniköynnöksiä. Ponferradan kaupunkiin oli mukava tulla, koska näimme sen lähes koko ajan vuorelta laskeutuessamme. Kaupunki on vuorten ympäröimä. Kaupunki ei tänään tahtonut jäädä taakse ollenkaan, sillä erilaisia teollisuushalleja riitti 15 km. Tie oli tasaista, mutta joka puolella ympärillä kohosivat vuoret. Pidimme tauon Villafranca del Gierzo -kylässä, joka sijaitsee vuorten välissä. Tapasimme siellä hollantilaisen, joka oli aloittanut vaelluksen kotoaan. Laskeuduimme alamäkeä Sarriaan, jossa joimme kahvit ja yritimme etsiä internet- yhteyttä lähettääksemme jo kaksi päivää odottaneita kuvia. Internet-yhteyksiä löytyi neljästä eri paikasta, mutta yhdessäkään ei ollut USB-muistitikun paikkaa configuroituna. Käytimme etsintään aikaa 1,5 h.Enemmän kuitenkin jäi harmittamaan erään Internet- kahvilan työntekijän epäkohtelias ja töykeä käytös. On näitä siis täälläkin, vaikka yleensä ovat erittäin kohteliaita.
Sarrian jälkeen oli lyhyt jyrkkä nousu, jossa oli polunvarressa valtavan paksuja puuvanhuksia.
Camino on moni-ilmeinen. Lähes joka päivä se näyttää uuden luonteensa.
Ma 17.9.2012 Sarria -Ferreidos Sarriaan mentiin taas kolmestaan bussilla Cepreidosta sairastuneen takia ja siellä vein hänet linja-autoasemalta taksilla sairaalaan. Sen taksin tosin maksoi potilas itse, eikä se paljon ollutkaan 2-3 km vain matkaa, mutta vasta kun sanoin, että sullahan on vakuutus. Saat sen siitä. Myös aika alkoi mennä vähiin, koska Anni halusi vaellustodistuksen, ja sitä varten piti vaeltaa Sarriasta koko matka 100 km Santiagoon. Laskin että siihen ei riitä aikaa muuten, jos emme mene bussilla pidempää matkaa. Sehän sopikin hyvin, kun Sarria oli lähin sairaala reitin varrella. Toimistossa tarkistetaan vaelluspassin leimat huolella ja leimoja on oltava myös kahviloista saatavilla yöpymisten välillä.
Ostettiin iso, pyörällinen matkalaukku, johon tavarat jotenkuten mahtuivat. Vihdoin sinne tuli hieman englantia osaava, tosi mukava lääkäri, jolle selostin kaiken ja hän antoi puhelinnumeronsa, että voivat soittaa sieltä tarvittaessa.
Sairaalassa olikn aika hankalaa, kun kukaan lääkäreistä ei osannut englatia. Yritin selittää huonolla espanjan taidollani, mutta en tullut ymmärretyksi. Sitten menin tietokoneelle ja käänsin googlella oireet ja tapahtumat espanjaksi. Sitten tajusivat ja määräsivät tutkimussairaalaan Lugoon.
Sinnekin potilas olisi halunnut mennä bussilla ja tietty minut mukaan, mutta sanoin, että nyt menet taksilla, matka maksaa vain 30 ekee. Sanoin kuskille, että poilas ei saa kantaa mitään, että vie hänet ja laukun sisälle asti virkailijan eteen asti.
Hieno sairaala, rakennettu EU:n tuella eli rahoilla
Liukuportailla
Ti 18.9. 2012 Ferreiros - Ventas de Naron
????
Oli hieno ilma ja polku kulki vanhojen, romanttisten maatalojen pihojen halki. Saatiin leima kahvilassa 5 km ennen Portomarinia keskellä ei mitään. Sen pitäjä, nuori poika, oli hirveän epäystävällinen. Taisimme napsia omia eväitämmekin, eikä se siitä tietenkään tykännyt, mutta kyllä jotain ostettiinkin lunastaen siten ulkobaarista pöytäpaikan eikä muita asiakkaita ollutkaan.
Vuorten hiljaisuuden rikkoi silloin tällöin lintujen äänet. Kävelyä tuli sinä päivänä lähes 15 km, joka onkin suositus tämän ikäisille, ja riitikin meille hyvin. Oli pakko mennä bussilla loppumatka, 5 km, rajuhko ylämäki taksilla, kun seuraava allberge oli vasta siellä.
??? missä?taksi tuli sanomaan ettei bussia menee. Varmaan meni. Otettiin se taksi kuitenkin, kun odotusaika olisi venynyt niin pitkäksi.
Bisnes is bisnes luulin ensin, mutta tarkemmin katsottuna kyseessä lieneekin jonkinlainen muistopatsas. Oisko joku siihen kupsahtanut?
Ke 19.8.2012 Ferreiros - Ventas de Naron Iltapäivän kuljimme historiallista polkua, joka kulki kiviaitojen välistä. Kivet olivat ilmeisesti pelloilta raivattuja. Aamulla reippaana lähtö vaeltamaan klo 7. Illalla sanoin Annille, että laita rinkka valmiiksi, lähdemme kello 6, mutta eihän se ihan häneltä onnistunut, aamuun jäi pakkaus. Oli hieno ilma ja polku kulki jälleen vanhojen maatilojen pihojen ja viinitarhojen kautta. Tie oli helppo kulkea.
Kuljemme yvin kauniissa maisemassa, romanttisten, vanhojen maalaistalojen pihojen läpi ja katseltavaa riittää. Sarrian jälkeen oli lyhyt jyrkkä nousu, jossa oli polunvarressa valtavan paksuja puuvanhuksia. Camino on moni-ilmeinen. Lähes joka päivä se näyttää uuden luonteensa. Iltapäivän kuljimme historiallista polkua, joka kulki kiviaitojen välistä. Kivet olivat ilmeisesti pelloilta raivattuja. Näimme myös laitumia, jotka olivat kivillä aidatut. Laitumilla kasvoi villejä krookuksia. Polku kiemurteli pienten kylien kautta, joissa oli muutama asumus ja vanhoja, pieniä karjasuojia. Muutaman lehmän karjoja oli laitumella ja kaikesta päättelimme tilojen olevan pieniä. Suomesta pientilat ovat kadonneet, täällä niitä on. Camino oli Sarrian jälkeen paikoin erittäin vaikeakulkuista kivikkoa, mutta vaihtoehtoa emme keksineet.Paikoin vaelsimme karjauraa pitkin lantakasoja väistellen. Vaellusreitti oli kaunis.
To 20.9.2012 Ventas de Naron - Palaz de Rei
Ventas de Naronissa, joka oli suht. komea kaupunki, olimme yötä yksityisessä allbergessa, Casa Mariluzissa, siellä oli vain 12 petipaikkaa, mutta oli kyllä kaikkien vaellusteni hienoin. Sain eka kerran oman kämpän. Huone oli romanttinen. Olin lähes pyörtyä onnesta. Tuli kyllä vähän vnha bordelli mieleen. Johtunee lähinnä rojalinpunaisesta sametista ja pitsiverhoista. Syötiin ruokasalissa tonnikalamunakas, mutta ei se ollut kauheen hyvää. Tänään kaksi potilasta sairaalasta menevät Santiagoon bussilla Lugosta. Soiteltiin.
Pe 21.9.2012 Palaz de Rei - Melide
Lähdettiin aamulla klo 6 ja käveltiin 16 km. Ylämäkeä ja alamäkeä paljon, mutta eipä pahempia ongelmia.
Melide oli teollisuuskaupunki, jonka lähellä oli sen ympäriltä kamalan kurainen kaivo. Maistoin vettä, ei se hullumpaa ollut, mutten uskaltanut juoda kuin vähän enkä onneksi tullut kipeeksikään.
Siellä oli hyvä allberge, 150 paikkaa, kunnallinen. Joka paikassa saatiin hyvät paperilakanat. Paljon oli kaikki parantunut siellä 10:ssä vuodessa. Ei ollut enää köyhäilyä.
Kuninkaan palatsi. Hieno kaupunki, todella kaunis. Oltiin messussa klo 8 illalla. Huone oli siisti, mutta kylmä suihku pelästytti.
Siellä söin elämäni kamalimman pizzan kovaan nälkääni kauheessa räkälässä tai osan siitä. Eipä tee vähään aikaan pizzaa mieli. Kolme päivää on luvattu sadetta. Toivottavasti päästään silti välillä kävelemäänkin. La 22.9.2012 Melide - Arca del Pino Annilla olkapää kipeenä ja pidettiin varmuudeksi vapaa päivän, ettei tilanne pahene ja menimme bussilla seuraavaan paikkaan, koska vastassa olisi ollut 11 km taival ilman aamukahvipaikkaa.
Oltiin yötä Pensionaatissa, 15 ekee/lärvi.
Päivän olisi voinut kuvata lyhyesti: ylitimme vuoren lähtien 550 metristä, nousten 1320 metriin ja laskeutuen 650 metriin. Rosarion kylässä siirryimme suuremmalle ( C-547) tielle, jossa oli leveä piennar. Kuljimme sitä loppupäivän. Vuoria ei enää ollut, mutta suuria mäkiä. Kuljimme koko ajan ylös - alas. Se oli raskasta, koska ylämäet piti kävellä. Kylät olivat aika erilaisia kuin tähän asti. Kerrostalojakin näytti olevan. Jotenkin aikaisemmat pikkukylät olivat viehättävämpiä, sillä nämä kylät olivat persoonattomia ja nuhruisia. Camino teki melkoisia mutkia ennen Santiagoa. Kaupunki alkoi näkyä vasta esikaupunkiin tultaessa. Siitä oli vielä monta kilometriä katedraalin luo. Metsiä on alkanut olla entistä enemmän. Varsinkin eukalyptus-puita kasvaa tiheinä metsiköinä. Osa näyttää olevan istutettuja. Su 23.9.2012 Arca delPino - Labacolla Hienoista sadetta ollut kolme päivää, mutta se ei pahemmin kastanut. Keskimmäinen niistä tulin pienen myrskyn kanssa. Nyt olisi jaksanut kävellä vaikka kuinka, mutta emme halunneet olla liian aikaisin Santiagossakaan. Anni sanoi nauttivansa eniten myrskystä, minä taas hennosta sateesta ilman tuulta.
Ei ollut varmaa tietoa seuraavasta majapaikasta, niin jäätiin tähän yöäksi, vaikka jaksanut olisi vaikka kuinka, kun oli ihanan vilpoinen päivä ja hienoinen sade.
Labacollassa oltiin yötä Pensionaatissa, toinen yö peräkkäin hieman luksuksessa, upea paikka, 20 ekee/lärvi. Söimme alakerrassa ensalada mixtan. Siinä on tonnikalaa ja sekasalaattia, tosi hyvää joka paikassa.
Ma 23.10.2012 Labacolla - Santiago
Ti 24.9.20123 Santiago de Compostela
Santiago odotti meitä alhaalla laaksossa. Saavuimme sinne lyhyehkön päivävaelluksen jälkeen ja menimme suoraan Pyhiinvaeltajien toimistoon, josta saimme vaelluspassin.
Sieltä vanhaan pappisserminaariin, nykyisin pyhiinvaeltajien refuhioon eli allbergeen, missä yövyimme kaksi yötä.
Santiago Ti 24.9.2012
Mulle tuli maininta Sant Pied de Portista (2003), Annille Leon.
Ke 25.9.2012 Kuvia upeasta puistosta Cate
draalin takaa
Tässä markkinatunnelmaa Cathedraalin ympäristöstä. Toki runsat turistit täytyy hyödyntää.
Sekavista muistiinpanoistani ja muista sotkuista yritän koota epätoivoisesti matkapäiväkirjaa. Valokuvista ja vaeltajapassista on aika paljon apua. Tosin en aio julkaistakaan päiväkirjaa sellaisenaan ainakaan missään muualla kuin täällä.
Vaelluskaveri toi kännykkäkameralla ottamiaan kuvia. Vaalensin, suoristin, rajasin Picasalla ja hyviä tuli mun mielestä. Mun tarinat reissusta kalpenivat hänen kertomansa rinnalla. Alan kirjoittaa päiväkirjaa kuvien lomaan, kunhan tästä ehdin.
Pikku hiljaa alan toipua henkisesti. Fyysisesti olikin hyvä reissu ja joskus pääsin jopa entiseen vaellustunnelmaan ja rauhoittumiseen aika ajoin ainakin aamupäivisin toisella viikolla.
Ehkä lopulta auttaa seuraava reissu, jonka teen keväällä ensimmäisen reissuni vaelluskaverin kanssa "meidän resurssein".
Kyllä oli kestämistä. Toiset eivät olleet juurikaan reissanneet ulkomailla, ei ainakaan itsenäisesti, mutta silti jokaisella oli oma vankka mielipide päin mäntyä, mm. lentokentillä. Kukaan ei osannut puhua englantia, saati sitten espanjaa. Silti häirittiin koko ajan mun espanjaksi tulkkausyrityksiäni suomenkielellä hosuen siihen väliin. Kaivele siinä sitten sanoja päästäsi. Yhtenä aamuna lähdin edellä kävelemään otsalampun kanssa puoli kuusi pimeessä. Sanoin, että tulkaa perästä, kun kävelen hitaammin, saatte mut kiinni. Heillä kesti aamutoimet ja aamusyömiset aina tuntikaupalla ja aamu oli mun parasta vaellusaikaa. Oli viileää ja puolilta päivin alkoi aina valtava helle, jolloin en pystynyt juurikaan enää etenemään. No, yksi meinas jo soittaa poliisille, kun ei löytänyt mua 2-3- km:n päästä reitiltä kolmen tunnin jälkeen tai Suomeen mun tyttärelleni!!! Onneksi ei ollut numeroa. Loppu meni hieman paremmin, kun vaelsimme Annin kanssa kaksisteen. Kovat menijät olivat hospitaalissa toisen viikon alusta. Taisivat yrittää liikaa, vaikka yritin varoitella jo kesällä Suomessa. Viimeisen naftin viikon hospitaaliviikon jälkeen olivat lepäämässä viisi vuorokautta Santiagossa vanhassa pappisseminaarissa, joka on nykyisin vaeltajien yöpymispaikkana. Lopputulemana olen kuitenkin aika tyytyväinen reissuuni. Tuli kesällä liikuttua enemmän kuin normaalisti, ja otimme Annin kanssa osittain tuon lopun yhdistettynä loma- ja vaellusmatkana, mikä olikin alkuperäin en tarkoitukseni. Päivämatkat olivat meillä 15-23 km, ja enimmäkseen 15 km, ja sekin on niissä olosuhteissa paljon. Vaellus on todella rankkaa, ei voi verrata Suomen oloihin ollenkaan, ei edes Lapissa. Kaksi hurjaa vetivät jopa 32 km päivässä, mutta matkahan heillä sitten tyssäskin lyhyeen eli yhteen viikkoon. *************************.
Näimme myös laitumia, jotka olivat kivillä aidatut. Laitumilla kasvoi villejä krookuksia. Polku kiemurteli pienten kylien kautta, joissa oli muutama asumus ja vanhoja, pieniä karjasuojia. Muutaman lehmän karjoja oli laitumella ja kaikesta päättelimme tilojen olevan pieniä. Suomesta pientilat ovat kadonneet, täällä niitä on. Camino oli Sarrian jälkeen paikoin erittäin vaikeakulkuista kivikkoa, mutta vaihtoehtoa emme keksineet.
Paikoin vaelsimme karjauraa pitkin lantakasoja väistellen. Vaellusreitti oli kaunis. Hitaasti edeten saavuimme Portomarin kylään, jonne saavuimme leveän uoman yli, joka näytti teko altaalta. Vettä oli vähän ja rannoilla näytti olevan ikivanhoja raunioita. Jälleen aamu oli sumuinen ja viileä. Coretex-puvut ovat olleet erittäin käyttökelpoiset, ainakin lokakuussa. Mutta jo klo 10 paistoi aurinko ja olimme jo t-paidoissa. Hiki kihosi pintaan myös siksi, että Portomarinin jälkeen oli 15 km nousua yli 700 metriin ja etenimme kävelyvauhtia. Sekoilimme hiukan Lugoon johtavan tien risteyksessä, koska tienviitta osoitti myös Santiagoon. Hetken kuluttua meille valkeni, että tie olisi tehnyt n. 7 km:n lisämutkan ja palasimme takaisin risteykseen, josta siirryimme caminolle. Se oli päivän mukavin osuus, n. 10 km. Hyväpintainen kapea tie kulki pienten kylien läpi. Vieläkin näkyi kiviaitoja mutta eilistä vähemmän.
Rosarion kylässä siirryimme suuremmalle ( C-547) tielle, jossa oli leveä piennar. Kuljimme sitä loppupäivän. Vuoria ei enää ollut, mutta suuria mäkiä. Kuljimme koko ajan ylös - alas. Se oli raskasta, koska ylämäet piti kävellä.
Kylät olivat aika erilaisia kuin tähän asti. Kerrostalojakin näytti olevan. Jotenkin aikaisemmat pikkukylät olivat viehättävämpiä, sillä nämä kylät olivat persoonattomia ja nuhruisia. Sää oli iltapäivällä erittäin hyvä, aurinko paistoi ja lämpöä noin +22 astetta.
Meitä kiehtoi ajatus päästä lauantai-iltana Santiagoon, joten urakoimme tänään pitkän matkan. Taivalsimme Arzua -nimiseen kylään, josta on enää n. 40 km Santiagoon. Pääsimme tasokkaaseen refugioon yöksi ja raskaan päivän jälkeen se tuntui taivaalliselta. Tänään ei maisemissa ollut uutta, joten: pitkä etappi - lyhyt blogi. Arzuan majatalossa olisimme viihtyneet, mutta 8.30 täytyi poistua. Jälleen aurinkoinen päivä. Meillä oli 17 vaelluspäivän aikana vain yksi iltapäivä sadetta. Mieli tuntui keveältä ja toiveikkaalta. Varmaankin tieto Santiagon saavuttamisesta siivitti matkaamme. Metsiä on alkanut olla entistä enemmän. Varsinkin eukalyptus-puita kasvaa tiheinä metsiköinä. Osa näyttää olevan istutettuja. Koirat haukkuvat meille raivoisasti. Ilmeisesti juokseva vaeltaja on epätavallinen näky. Kukkojen laulu tuntuu kodikkaalta. Maalaistalojen hajut tunkeutuvat sieraimiimme. Pienessä kylässä oli häät menossa. Nuori nainen kysyi englanniksi, minkä maan lippua kannamme. Vastattuamme hän kysyi:"Puhutteko suomea!". Tyttö oli tamperelaissyntyinen, helsinkiläinen opiskelija. Hänen seurueeseensa kuului eestiläinen, itävaltalainen, amerikkalainen ja australialainen. Yleensä vaeltajat näyttävät olevan noin 35-40 vuotiaita. Ikäisiämme vanhuksia on vähän.
Camino teki melkoisia mutkia ennen Santiagoa. Kaupunki alkoi näkyä vasta esikaupunkiin tultaessa.
Siitä oli vielä monta kilometriä katedraalin luo. Loppumatka oli hiukan huonosti opastettu. Saavutimme Pyhän Jaakobin kirkon 25.10.2008 kello 15.20 Espanjan aikaa.
Veimme passimme pyhiinvaeltajien toimistoon todistuksen saamiseksi. Virkailija luki tarkkaan passimme leimoja. Kyseli ihmeissään, kun toissapäivänä teimme niin pitkän matkan. Kysyi, käytimmekö autoa. Kuultuaan juoksemisestani hän kävi epäluuloiseksi. Selitti jotakin, että tavaroiden kantaminen kuuluu osana vaellukseen. Antoi hän todistuksen, mutta toisaalta en pitänyt sitä mitenkään tärkeänä. Minä pohdiskelin, miten kamelia, aasia tai hevosta käyttäneet mahtavat saada todistuksensa, sillä hekään eivät kanna tavaroita. Meidän kamelimmehan oli pyörä. Tulimme siihen tulokseen, että harvinainen vaellustapamme hämmensi virkailijan. Myöhemmin kuulimme, että joku vaeltajista liikkuu liftaten ja busseilla, joten se myös selittää virkailijan epäluuloisuutta. Huomenna osallistumme messuun klo 12. Sitten tapaamme suomalaisen Veeran, joka halusi oppaaksemme nähtyään meidät Suomen lipun kanssa kadulla. Kirjoitamme sen jälkeen vielä blogin vaikutelmistamme.26.10.2008 Majatalon aamu Santiagossa oli kerrankin rauhallinen! Yleensä ensimmäiset olivat alkaneet pakata kahisevia varusteitaan kello kuuden aikaan. Tänään kaikki nukkuivat vielä kello 8. Veimme tavaramme hotelliin ja lähdimme katedraalin luo. Santiagossa oli tänään vuosittain tapahtuva 12 km:n katujuoksu, joten keskustassa oli tungosta. Reitti kulki aivan katedraalin vierestä. Ostimme matkamuistot ja siirryimme katedraaliin klo 12 messuun.
Kirkko oli ääriään myöten täysi. Aluksi luettiin perille saapuneiden pyhiinvaeltajien kansallisuudet ja määrä kustakin maasta. Meidän lisäksemme suomalaisia oli eilen tapaamamme opiskelijaneiti. Messusta ymmärsimme vain tärkeimmät osat: Kyrie eleison, Laudate Dominum ja uskontunnustus. Messun päätös oli erikoinen. Mahtavan urkumusiikin soidessa sytytettiin noin 150 cm korkuinen suitsutusastia ja annettiin sille heiluriliike, jota kiihdytettiin koko ajan niin että monikymmenmetrisen köyden päässä riippuva astia osui lähes korkeaan holvikattoon. Ystävämme Veera kertoi myöhemmin suitsutuksen tradition syyn. Alkuaikoina pyhiinvaeltajat olivat majoittuneet perille saavuttuaan kirkkoon. Hien ym. hajun häivyttämiseksi oli kehitetty valtavan suuri suitsutusjärjestelmä. Messun jälkeen tapasimme jälleen Veeran, suomalaisen englanninkielen opettajan sekä hänen poikaystävänsä Camilon. He auttoivat meitä paljon. Kävelimme yhdessä rautatieasemalle selvittelemään paluumatkaamme Pamplonaan. Se osoittautui lopulta mahdottomaksi junalla. Maksu olisi ollut samaa luokkaa kuin koko pyörän hinta, olisi vain yksi suora vuoro (yöllä!) Madridiin, eikä Madridista lainkaan suoraa yhteyttä Pamplonaan. Lisäksi sunnuntain vuoro oli loppuunmyyty. Luovuimme junasta. Ystävämme lupasivat auttaa meitä lähettämään pyörän suoraan Pamplonaan, jolloin voisimme matkustaa helpommin bussilla. Tarjosimme Veeralle ja Camilolle aterian vastalahjaksi siistissä ravintolassa. Söimme heidän suosituksestaan mustekalaa, tortillaa ja salaattia. Vietimme aterian keskustellen paikallisista tavoista ja kulttuurista. Olemme kiitollisia ystäviemme avusta, koska ilman heitä pyörä pitäisi kai jättää tänne. Meillä on tasokas hotellihuone. Ainakin vaelluksen jälkeen tämä tuntuu luksukselta. Huomenna seikkailemme jollakin kyydillä lähemmäs Pamplonaa.Tuntuu lähes uskomattomalta, että olemme terveinä määränpäässä. Nytkö se on ohi, eikö matka jatkukaan huomenna? Meillä oli suuri halu saavuttaa Santiago. Kun pelkäsimme sen epäonnistumista, sanoimme päivittäin toisillemme olevamme jo nyt perillä, caminolla. San Marinossa asuva sisareni kertoi caminon tarkoittavan kävelyä, kulkemista, elämän kulkua. Siis kulkumme jatkuu... Odotuksemme vaellukselta Haaveemme vaelluksesta syntyi vuosia sitten ystäviemme kertoessa caminoistaan. Meidän oli vaikea löytää ajankohta, sillä kesä on liian kuuma ja muina aikoina oli vaikea saada lomaa. Eläkkeelle jääminen vauhditti hankkeen toteutumista. Ajatuksena oli "katkaisuhoito" työelämän jälkeen. Siinä onnistuimme, sillä camino vangitsi ajatuksemme miettimään reitinvalintoja, ruokailua, juomista, määränpäätä ja - elämän kulkua. Caminon anti a) terveys Liikunta edistää terveyttä. Korkealla vuoristoilmastossa kunto kohoaa. Olemme Luojalle kiitollisia terveydestämme. Jotkut ovat ihmetelleet päivämatkojamme. Meille kävi usein niin, että olimme vaeltaneet puoleenpäivään mennessä 20-25 km. Kun aikaa tuntui olevan ja jaksoimme hyvin, etenimme aina jonkin matkaa. Etunamme oli, että emme kantaneet rinkkoja, sillä niiden kanssa matkat olisivat lyhenneet. Emme olisi voineet rinkkavaellusta tehdäkään. Olimme etukäteen suunnitelleet pitävämme vapaapäiviä. Se ei onnistunut. Jompikumpi ehdotti "vapaapäivän" aamuna, että edetään vain vähän matkaa. Sitten se vain venähti pidemmäksi. Camino hallitsi meitä - emmekä voineet vastustaa sitä. Emme tulleet tänne kuitenkaan urheilusuorituksen takia. Valmennuksen kannalta tällainen rasitus ilman lepoa ei ole edes viisasta. Mutta kuntoilu ei ollut tavoitteemme, sillä sitä voi tehdä Suomessa. b) vapautuminen arjesta Luultavasti muutkin elämän "oravanpyörässä" kamppailevat ihmiset kaipaavat jotakin "irtiottoa". Vaellus oli siinä erinomainen. Ruumiillinen rasitus vähentää stressihormonia ja mieli lepää alati vaihtuvassa, uudessa ympäristössä. Camino oli yllättävän moni-ilmeinen. Kukinvaeltaja kokee asiat omalla tavallaan - luo omaa caminoaan. c) henkinen anti Halusimme kokea, onko mahdollista elää vaatimatonta elämää. Tuntui hyvältä olla hetken aikaa irti länsimaisesta kerskakulutuksesta. Laukuissamme oli 1/3 liikaa. Jouduimme elämään kädestä suuhun, sillä ruokaa ei jaksa kantaa ja se teki meille hyvää. Tällainen matkailu on myös ekologisesti vähemmän luontoa rasittavaa. Iloitsimme tuulivoimaloista Espanjan vuoristossa. Tuli pohdituksi myös planeettamme tilaa ja ihmisten elämistä reittimme kylissä. d) uskonnollinen anti Vierastimme pyhiinvaellus -sanan käyttöä, vaikka sitä viljelimmekin. Vaellus ei taida tehdä ihmistä pyhemmäksi - mutta se on meidän ajatuksemme. Uskontoa voi harjoittaa missä tahansa, eikä sitä varten tarvitse tulla Espanjaan. Pyhiinvaellus on tehtävä omassa päässä. Australian aboriginaali sanoi osuvasti, ettei hän tarvitse temppeleitä, kun hän elää temppelissä - luonnossa. Luojan luonnossa kulkeminen ja ihmisten kohtaaminen luo hyvän kasvualustan myös uskonelämälle, kun vaeltaa avoimin mielin. e) tärkein anti Suurin, mitä tältä vaellukselta saimme, voidaan tiivistää sanaan VÄLITTÄMINEN. Tai YSTÄVYYS. Tai kristillisellä kielellä - lähimmäisenrakkaus. Se tuli niin monta kertaa vastaan eri muodoissa, että suorastaan sykähdytti. Vaeltajat auttavat toisiaan ja luimme tapauksista, joissa loukkaantunutta hoivattiin. Täkäläisten ihmisten kannustukset, tervehdykset ja auttaminen upposivat syvälle sydämeemme. Tätä me tarvitsemme. Jos ihmisestä välitetään, hän saa voimaa jakaa sitä eteenpäin. Onnellinen hän, joka saa jo lapsena elämänsä eväiksi kylliksi rakkautta! Tällä vaelluksella koimme todeksi Eino Leinon sanoman runossa Hymyilevä Apollo: On monta uskoa päällä maan ja toinen toistansa kiittää, mutt' laulajalla yks' usko on vaan ja hälle se saapi riittää: min verran meissä on lempeä, sen verran meissä on ijäistä ja sen verran meistä myös jäljelle jää kun päättyvi päivä tää". Mitä puuttui Puutteita oli vain vähän. Espanjankielen taitaminen olisi avannut meille mahdollisuuden saada enemmän irti yksityiskohdista ja kulttuurista. Nyt jouduimme selviytymään elekielellä, sillä englannintaitoisia espanjalaisia oli vähän. Toinen selkeä puute oli heikohko karttamateriaalimme. Olisi kannattanut ostaa kunnollinen opaskirja reittiselostuksineen. -------------------------------------------------- Hyvät blogimme lukijat, kiitos matkaseurasta! Meillä on tunne, että moni eli mukanamme ja se tuntui hyvältä. Jos joku suunnittelee Camino de Santiago -vaellusta, saa internetistä hyvät ohjeet varustelistoineen kaikkineen. Lopetamme nyt blogin päivittäisen julkaisemisen, mutta Suomeen palattuamme julkaisemme vielä kertomuksen automatkastamme Espanjassa / -sta. Kun me / te jatkamme tästä eteenpäin kukin omaa elämäncaminoamme, kuka raskaassa ylämäessä, helteessä, sateessa, tasangolla, kivikossa..., toivottakaamme toisillemme sitä, joka on kaikunut korvissamme kymmenet kerrat jokaisena päivänä: Buen Camino! --------------------------------------
Kommentti: Olen seurannut taivallustanne kuten varmaan moni muukin. Tämä loppukertomus antoi sen, mistä olisin kaivannut jotakin jo matkan kuluessa ja selitti asiat. Kiitos siitä ja myös kuvista! Ja onnitteluni teille ja tervetuloa takaisin Suomeen! Kommentti: Hei, vaeltajat Olipa mukava lukea tämä matkakertomus. Luin sen kiinnostuneena ja jopa hämmästyneenä kertaistumalta. Kiinnostuneena, sillä olen miettinyt parisen vuotta caminon kulkemista. Hämmästyneenä, koska 40 km:n vaellukset ovat suorastaan uskomattomia - vieläpä päivästä toiseen tehtynä. Jäi vähän ajatus, että lepopäivät olisivat tuoneet jotakin uutta hiljaisuutta caminolle. Silloin kun on aikaa ja aktiviteetit minimissä, alkaa ehkä löytää itsestään mielenkiintoisia asioita. Sellaisiakin, joita ei välttämättä haluaisi. Mutta olipa hieno kertomus! Joskus tunsi tuoksut ja kuuli luonnon äänet ja sielun silmin näki upeat maisemat ja näköalat. Kaipaus päästä caminolle heräsi ja vahvistui. Kiitos siitä. (P.S. Olen edellisen kommentinkirjoittajan kanssa samaa mieltä lepopäivistä. Se oli alkuperäinen suunnitelmamme, emmekä siinä onnistuneet. Suosittelemme lepopäiviä!)Kuvia & päiväkirjamerkintöjä automatkoiltamme ja vaelluksiltamme pyörällä/jalkaisin. Vuoret siinsivät taustalla. Sinne matkamme tulee jatkumaan ja tasangot jäävät taakse. Majoituimme Astorgassa katedraalin vieressä olevaan albergueen ja saimme kohdata jälleen ystävällistä palvelua. Iltarutiinit entiset: pesulle, vaatteiden pesu, ruuan laitto/etsiminen, blogin kirjoittaminen ja internet-yhteyden etsiminen blogin/kuvien lähettämiseksi. Olemme edelleen kiitollisia terveydestä. Ravintohuolto on toiminut ja energia on riittänyt. Jalat ovat kovilla. Olemme nähneet paljon nilkuttavia ihmisiä. Osalla lienee lihakset kipeinä, mutta suurimman ongelman tuottavat rakot. Olemme säästyneet jalkavaivoilta, sillä teimme etukäteen kaksi harjoitus-/testivaellusta kesällä. Puolisollani on coretex- vaelluskengät ja minulla testatut lenkkitossut juoksemista varten. Sukat ovat urheiluliikkeestä erikoisesti juoksemista varten valmistetut. Rasvaan jalat joka aamu valkovaseliinilla.Tänään liikuimme 40,470 km. Koordinaatit nyt N 42° 39.925 W 006° 56.724 Kirjoitus julkaistu 21.10.2008 20:01 22.10.2008 Askeettisuus tuottaa joskus elämyksiä. Alberguen vessaan piti mennä ulkokautta ja öinen käynti siellä avasi kauniin näkymän vastapäisellä vuorella olevaan valaistuun Sarracinin linnaan ja öiselle tähtitaivaalle. Koimme lämpimän, kansainvälisen ilmapiirin tässä refugiossa. Vaeltajat auttoivat, neuvoivat ja tarjosivat ruokia toisilleen. Oli hauska lähteä liikkeelle, kun puulämmityksen savun haju tunkeutui sieraimiin, kylässä lauloi kukko ja ihmisiä liikkui tiellä tervehtien ja toivottaen "Buen Camino". Tämä Vega de Valcarce -kylä oli elinvoimaisen tuntuinen. Uusia taloja oli rakenteilla ja kylässä oli ruokakaupan lisäksi oma pankki. Olimme etukäteen jännittäneet tätä aamua kolmesta syystä: osaammeko oikealle reitille, onko sää sateinen ja kuinka raskas ja vaativa nousu on edessä. Pelot olivat turhia. Sade oli tauonnut yöllä ja aamu valkeni aurinkoisena ja syksyisen koleana, raikkaana. Suunnistusvaikeuksia pelkäsimme luettuamme toisten vaeltajien blogeja. Menimmekin puoli kilometriä väärään suuntaan ja kysyimme pari kertaa tietä, mutta sen jälkeen ei ollut ongelmia. Nousu oli sopivan raskas. Mieltä kevensi koko ajan kaunistuva maisema, karjankellojen kilkatus ja uljas vuoristoluonto. Vaelsimme kiitollisina. Tällaisia kokemuksia ei voi hankkia autoturistina. Tie oli kestopäällysteinen ja rakennettu viisaasti, kohoavaksi kanjonin rinteitä myötäillen kohden huippua. Jälleen oli mielenkiintoista seurata kasvillisuuden muutoksia. Täällä kasvoi yllättävän suuria tammia vielä ylhäällä. Keltaisena loistavia kukkaketoja riitti huipulle asti.
Ihmettelimme näiden ihmisten elinmahdollisuuksia ylhäällä vuoristossa. Caminovaeltajat tuovat tuloja, mutta tuskin se kaikkia elättää. Karjataloutta näytti olevan huipulle asti. Miten lehmät pysyvät noin jyrkillä rinteillä?
Heinä on korjattava käsin, sillä koneilla ei ole asiaa noille peltotilkuille. Tuskin nämä ihmiset saavat EU-tukia, sillä pellot ovat mitättömän pieniä. Eikö heitä tulisi tukea, että pystyisivät elämään täällä omissa yhteisöissään ja säilyttämään oman kulttuurinsa? Tunsimme nimittäin siirtyneemme ajassa vuosikymmeniä taaksepäin.
Huipulla, 1320 metrin korkeudella oleva O Cebreiron kylä oli kokemus sinänsä. Siellä oli harmaasta kivestä rakennettuja pyöreitä, majan näköisiä, olkikattoisia palloza-asumuksia ja tunsimme kuin olisimme tulleet keskiaikaan. Kylässä oli pieni kivikirkko, jossa soi harras gregoriaaninen laulu ja sekin kumpusi vuosituhannen takaa.
Huipun jälkeen olimme Galician alueella. Se näkyi ja tuntui. Vuoren toisella puolella avautui erilainen maisema, kaunis sekin. Laaksojen rinteillä oli runsaasti pieniä peltoja. Katselimme tilkkutäkkimaisemaa kuin lentokoneen perspektiivistä.
Galician ilmasto paljasti olemuksensa: Atlantilta puhaltavat tuulet kohoavat vuoria pitkin tuoden sadetta ja kosteutta. Tänään ei satanut, vaan oli puolipilvistä ja välillä aurinko pilkahteli. Olimme tämän päivän maisemien lumoissa, sillä pidämme molemmat vuoristoista ja kokemukset olivat parhaasta päästä vaelluksellamme, lopun kylmyyttä lukuun ottamatta. Päivän olisi voinut kuvata lyhyesti: ylitimme vuoren lähtien 550 metristä, nousten 1320 metriin ja laskeutuen 650 metriin. Vuoren ylitys raksutti mittariin lukeman 36,580 km. Sijaintimme N 42° 45.397 W 007° 14.344 Kirjoitus julkaistu 22.10.2008 19:44 23.10.2008 Yöllä oli ollut pakkasta ja aamukin tuntui kirpeältä, mutta oli tyyntä ja aurinko paistoi. Alberguen emäntä oli lukinnut pyörien säilytyspaikan ja piti soittaa hänet avaamaan ovi. Tämä oli yksityinen refugio ja palvelut siinä mielessä heikot. Internet-yhteys oli modeemin varassa, eikä emäntä ollut lainkaan palvelunhaluinen. Mutta onneksi oli lämmintä vettä! Tie kulki laaksossa aina Samos -kylään asti. Aurinko paistoi vastapäiselle rinteelle. Oli hieno aamu vaeltaa. Samos on syvällä laaksossa. Pysähdyimme ja kuvasimme Sarria-joen ja vanhan luostarin.
Vähän matkaa Samoksen jälkeen maisema muuttui vuoristoisesta loivapiirteisemmäksi kukkulamaastoksi, jota riitti lopun päivää. Täällä Galician alueella näyttää olevan maalaistaloja irrallaan kylistä, vähän Suomen tapaan. Kaunista oli tänäänkin.
Laskeuduimme alamäkeä Sarriaan, jossa joimme kahvit ja yritimme etsiä internet- yhteyttä lähettääksemme jo kaksi päivää odottaneita kuvia. Internet-yhteyksiä löytyi neljästä eri paikasta, mutta yhdessäkään ei ollut USB-muistitikun paikkaa configuroituna. Käytimme etsintään aikaa 1,5 h.Enemmän kuitenkin jäi harmittamaan erään Internet- kahvilan työntekijän epäkohtelias ja töykeä käytös. On näitä siis täälläkin, vaikka yleensä ovat erittäin kohteliaita.
Sarrian jälkeen oli lyhyt jyrkkä nousu, jossa oli polunvarressa valtavan paksuja puuvanhuksia.
Camino on moni-ilmeinen. Lähes joka päivä se näyttää uuden luonteensa.
Iltapäivän kuljimme historiallista polkua, joka kulki kiviaitojen välistä. Kivet olivat ilmeisesti pelloilta raivattuja.
Näimme myös laitumia, jotka olivat kivillä aidatut. Laitumilla kasvoi villejä krookuksia. Polku kiemurteli pienten kylien kautta, joissa oli muutama asumus ja vanhoja, pieniä karjasuojia. Muutaman lehmän karjoja oli laitumella ja kaikesta päättelimme tilojen olevan pieniä. Suomesta pientilat ovat kadonneet, täällä niitä on. Camino oli Sarrian jälkeen paikoin erittäin vaikeakulkuista kivikkoa, mutta vaihtoehtoa emme keksineet.
Paikoin vaelsimme karjauraa pitkin lantakasoja väistellen. Vaellusreitti oli kaunis. Hitaasti edeten saavuimme Portomarin kylään, jonne saavuimme leveän uoman yli, joka näytti teko altaalta. Vettä oli vähän ja rannoilla näytti olevan ikivanhoja raunioita.
Tänään vaelsimme 46 km tasan. Sijaintimme N 42° 48.504 W 007° 36.898 Kirjoitus julkaistu 23.10.2008 19:49 24.10.2008 Jälleen aamu oli sumuinen ja viileä. Coretex-puvut ovat olleet erittäin käyttökelpoiset, ainakin lokakuussa. Mutta jo klo 10 paistoi aurinko ja olimme jo t-paidoissa. Hiki kihosi pintaan myös siksi, että Portomarinin jälkeen oli 15 km nousua yli 700 metriin ja etenimme kävelyvauhtia. Sekoilimme hiukan Lugoon johtavan tien risteyksessä, koska tienviitta osoitti myös Santiagoon. Hetken kuluttua meille valkeni, että tie olisi tehnyt n. 7 km:n lisämutkan ja palasimme takaisin risteykseen, josta siirryimme caminolle. Se oli päivän mukavin osuus, n. 10 km. Hyväpintainen kapea tie kulki pienten kylien läpi. Vieläkin näkyi kiviaitoja mutta eilistä vähemmän.
Rosarion kylässä siirryimme suuremmalle ( C-547) tielle, jossa oli leveä piennar. Kuljimme sitä loppupäivän. Vuoria ei enää ollut, mutta suuria mäkiä. Kuljimme koko ajan ylös - alas. Se oli raskasta, koska ylämäet piti kävellä.
Kylät olivat aika erilaisia kuin tähän asti. Kerrostalojakin näytti olevan. Jotenkin aikaisemmat pikkukylät olivat viehättävämpiä, sillä nämä kylät olivat persoonattomia ja nuhruisia. Sää oli iltapäivällä erittäin hyvä, aurinko paistoi ja lämpöä noin +22 astetta.
Meitä kiehtoi ajatus päästä lauantai-iltana Santiagoon, joten urakoimme tänään pitkän matkan. Taivalsimme Arzua -nimiseen kylään, josta on enää n. 40 km Santiagoon. Pääsimme tasokkaaseen refugioon yöksi ja raskaan päivän jälkeen se tuntui taivaalliselta. Tänään ei maisemissa ollut uutta, joten: pitkä etappi - lyhyt blogi. Matkamittari näyttää 55,200 km. Sijaintimme N 42° 55.756 W 008° 09.322 Kirjoitus julkaistu 24.10.2008 20:00 25.10.2008 Arzuan majatalossa olisimme viihtyneet, mutta 8.30 täytyi poistua. Jälleen aurinkoinen päivä. Meillä oli 17 vaelluspäivän aikana vain yksi iltapäivä sadetta. Mieli tuntui keveältä ja toiveikkaalta. Varmaankin tieto Santiagon saavuttamisesta siivitti matkaamme. Metsiä on alkanut olla entistä enemmän. Varsinkin eukalyptus-puita kasvaa tiheinä metsiköinä. Osa näyttää olevan istutettuja. Koirat haukkuvat meille raivoisasti. Ilmeisesti juokseva vaeltaja on epätavallinen näky. Kukkojen laulu tuntuu kodikkaalta. Maalaistalojen hajut tunkeutuvat sieraimiimme. Pienessä kylässä oli häät menossa. Nuori nainen kysyi englanniksi, minkä maan lippua kannamme. Vastattuamme hän kysyi:"Puhutteko suomea!". Tyttö oli tamperelaissyntyinen, helsinkiläinen opiskelija. Hänen seurueeseensa kuului eestiläinen, itävaltalainen, amerikkalainen ja australialainen. Yleensä vaeltajat näyttävät olevan noin 35-40 vuotiaita. Ikäisiämme vanhuksia on vähän.
Camino teki melkoisia mutkia ennen Santiagoa. Kaupunki alkoi näkyä vasta esikaupunkiin tultaessa.
Siitä oli vielä monta kilometriä katedraalin luo. Loppumatka oli hiukan huonosti opastettu. Saavutimme Pyhän Jaakobin kirkon 25.10.2008 kello 15.20 Espanjan aikaa.
Veimme passimme pyhiinvaeltajien toimistoon todistuksen saamiseksi. Virkailija luki tarkkaan passimme leimoja. Kyseli ihmeissään, kun toissapäivänä teimme niin pitkän matkan. Kysyi, käytimmekö autoa. Kuultuaan juoksemisestani hän kävi epäluuloiseksi. Selitti jotakin, että tavaroiden kantaminen kuuluu osana vaellukseen. Antoi hän todistuksen, mutta toisaalta en pitänyt sitä mitenkään tärkeänä. Minä pohdiskelin, miten kamelia, aasia tai hevosta käyttäneet mahtavat saada todistuksensa, sillä hekään eivät kanna tavaroita. Meidän kamelimmehan oli pyörä. Tulimme siihen tulokseen, että harvinainen vaellustapamme hämmensi virkailijan. Myöhemmin kuulimme, että joku vaeltajista liikkuu liftaten ja busseilla, joten se myös selittää virkailijan epäluuloisuutta. Huomenna osallistumme messuun klo 12. Sitten tapaamme suomalaisen Veeran, joka halusi oppaaksemme nähtyään meidät Suomen lipun kanssa kadulla. Kirjoitamme sen jälkeen vielä blogin vaikutelmistamme. Viimeinen etappimme 40,040 km. Alberguen sijainti N 42° 52.590 W 008° 32.230 Kirjoitus julkaistu 25.10.2008 20:14 26.10.2008 Majatalon aamu Santiagossa oli kerrankin rauhallinen! Yleensä ensimmäiset olivat alkaneet pakata kahisevia varusteitaan kello kuuden aikaan. Tänään kaikki nukkuivat vielä kello 8. Veimme tavaramme hotelliin ja lähdimme katedraalin luo. Santiagossa oli tänään vuosittain tapahtuva 12 km:n katujuoksu, joten keskustassa oli tungosta. Reitti kulki aivan katedraalin vierestä. Ostimme matkamuistot ja siirryimme katedraaliin klo 12 messuun.
Kirkko oli ääriään myöten täysi. Aluksi luettiin perille saapuneiden pyhiinvaeltajien kansallisuudet ja määrä kustakin maasta. Meidän lisäksemme suomalaisia oli eilen tapaamamme opiskelijaneiti. Messusta ymmärsimme vain tärkeimmät osat: Kyrie eleison, Laudate Dominum ja uskontunnustus. Messun päätös oli erikoinen. Mahtavan urkumusiikin soidessa sytytettiin noin 150 cm korkuinen suitsutusastia ja annettiin sille heiluriliike, jota kiihdytettiin koko ajan niin että monikymmenmetrisen köyden päässä riippuva astia osui lähes korkeaan holvikattoon. Ystävämme Veera kertoi myöhemmin suitsutuksen tradition syyn. Alkuaikoina pyhiinvaeltajat olivat majoittuneet perille saavuttuaan kirkkoon. Hien ym. hajun häivyttämiseksi oli kehitetty valtavan suuri suitsutusjärjestelmä. Messun jälkeen tapasimme jälleen Veeran, suomalaisen englanninkielen opettajan sekä hänen poikaystävänsä Camilon. He auttoivat meitä paljon. Kävelimme yhdessä rautatieasemalle selvittelemään paluumatkaamme Pamplonaan. Se osoittautui lopulta mahdottomaksi junalla. Maksu olisi ollut samaa luokkaa kuin koko pyörän hinta, olisi vain yksi suora vuoro (yöllä!) Madridiin, eikä Madridista lainkaan suoraa yhteyttä Pamplonaan. Lisäksi sunnuntain vuoro oli loppuunmyyty. Luovuimme junasta. Ystävämme lupasivat auttaa meitä lähettämään pyörän suoraan Pamplonaan, jolloin voisimme matkustaa helpommin bussilla. Tarjosimme Veeralle ja Camilolle aterian vastalahjaksi siistissä ravintolassa. Söimme heidän suosituksestaan mustekalaa, tortillaa ja salaattia. Vietimme aterian keskustellen paikallisista tavoista ja kulttuurista. Olemme kiitollisia ystäviemme avusta, koska ilman heitä pyörä pitäisi kai jättää tänne. Meillä on tasokas hotellihuone. Ainakin vaelluksen jälkeen tämä tuntuu luksukselta. Huomenna seikkailemme jollakin kyydillä lähemmäs Pamplonaa. Hotellin sijainti N 42° 52.843 W 008° 32.432
Perillä Tuntuu lähes uskomattomalta, että olemme terveinä määränpäässä. Nytkö se on ohi, eikö matka jatkukaan huomenna? Meillä oli suuri halu saavuttaa Santiago. Kun pelkäsimme sen epäonnistumista, sanoimme päivittäin toisillemme olevamme jo nyt perillä, caminolla. San Marinossa asuva sisareni kertoi caminon tarkoittavan kävelyä, kulkemista, elämän kulkua. Siis kulkumme jatkuu... Odotuksemme vaellukselta Haaveemme vaelluksesta syntyi vuosia sitten ystäviemme kertoessa caminoistaan. Meidän oli vaikea löytää ajankohta, sillä kesä on liian kuuma ja muina aikoina oli vaikea saada lomaa. Eläkkeelle jääminen vauhditti hankkeen toteutumista. Ajatuksena oli "katkaisuhoito" työelämän jälkeen. Siinä onnistuimme, sillä camino vangitsi ajatuksemme miettimään reitinvalintoja, ruokailua, juomista, määränpäätä ja - elämän kulkua. Caminon anti a) terveys Liikunta edistää terveyttä. Korkealla vuoristoilmastossa kunto kohoaa. Olemme Luojalle kiitollisia terveydestämme. Jotkut ovat ihmetelleet päivämatkojamme. Meille kävi usein niin, että olimme vaeltaneet puoleenpäivään mennessä 20-25 km. Kun aikaa tuntui olevan ja jaksoimme hyvin, etenimme aina jonkin matkaa. Etunamme oli, että emme kantaneet rinkkoja, sillä niiden kanssa matkat olisivat lyhenneet. Emme olisi voineet rinkkavaellusta tehdäkään. Olimme etukäteen suunnitelleet pitävämme vapaapäiviä. Se ei onnistunut. Jompikumpi ehdotti "vapaapäivän" aamuna, että edetään vain vähän matkaa. Sitten se vain venähti pidemmäksi. Camino hallitsi meitä - emmekä voineet vastustaa sitä. Emme tulleet tänne kuitenkaan urheilusuorituksen takia. Valmennuksen kannalta tällainen rasitus ilman lepoa ei ole edes viisasta. Mutta kuntoilu ei ollut tavoitteemme, sillä sitä voi tehdä Suomessa. b) vapautuminen arjesta Luultavasti muutkin elämän "oravanpyörässä" kamppailevat ihmiset kaipaavat jotakin "irtiottoa". Vaellus oli siinä erinomainen. Ruumiillinen rasitus vähentää stressihormonia ja mieli lepää alati vaihtuvassa, uudessa ympäristössä. Camino oli yllättävän moni-ilmeinen. Kukinvaeltaja kokee asiat omalla tavallaan - luo omaa caminoaan. c) henkinen anti Halusimme kokea, onko mahdollista elää vaatimatonta elämää. Tuntui hyvältä olla hetken aikaa irti länsimaisesta kerskakulutuksesta. Laukuissamme oli 1/3 liikaa. Jouduimme elämään kädestä suuhun, sillä ruokaa ei jaksa kantaa ja se teki meille hyvää. Tällainen matkailu on myös ekologisesti vähemmän luontoa rasittavaa. Iloitsimme tuulivoimaloista Espanjan vuoristossa. Tuli pohdituksi myös planeettamme tilaa ja ihmisten elämistä reittimme kylissä. d) uskonnollinen anti Vierastimme pyhiinvaellus -sanan käyttöä, vaikka sitä viljelimmekin. Vaellus ei taida tehdä ihmistä pyhemmäksi - mutta se on meidän ajatuksemme. Uskontoa voi harjoittaa missä tahansa, eikä sitä varten tarvitse tulla Espanjaan. Pyhiinvaellus on tehtävä omassa päässä. Australian aboriginaali sanoi osuvasti, ettei hän tarvitse temppeleitä, kun hän elää temppelissä - luonnossa. Luojan luonnossa kulkeminen ja ihmisten kohtaaminen luo hyvän kasvualustan myös uskonelämälle, kun vaeltaa avoimin mielin. e) tärkein anti Suurin, mitä tältä vaellukselta saimme, voidaan tiivistää sanaan VÄLITTÄMINEN. Tai YSTÄVYYS. Tai kristillisellä kielellä - lähimmäisenrakkaus. Se tuli niin monta kertaa vastaan eri muodoissa, että suorastaan sykähdytti. Vaeltajat auttavat toisiaan ja luimme tapauksista, joissa loukkaantunutta hoivattiin. Täkäläisten ihmisten kannustukset, tervehdykset ja auttaminen upposivat syvälle sydämeemme. Tätä me tarvitsemme. Jos ihmisestä välitetään, hän saa voimaa jakaa sitä eteenpäin. Onnellinen hän, joka saa jo lapsena elämänsä eväiksi kylliksi rakkautta! Tällä vaelluksella koimme todeksi Eino Leinon sanoman runossa Hymyilevä Apollo: On monta uskoa päällä maan ja toinen toistansa kiittää, mutt' laulajalla yks' usko on vaan ja hälle se saapi riittää: min verran meissä on lempeä, sen verran meissä on ijäistä ja sen verran meistä myös jäljelle jää kun päättyvi päivä tää". Mitä puuttui Puutteita oli vain vähän. Espanjankielen taitaminen olisi avannut meille mahdollisuuden saada enemmän irti yksityiskohdista ja kulttuurista. Nyt jouduimme selviytymään elekielellä, sillä englannintaitoisia espanjalaisia oli vähän. Toinen selkeä puute oli heikohko karttamateriaalimme. Olisi kannattanut ostaa kunnollinen opaskirja reittiselostuksineen. -------------------------------------------------- Hyvät blogimme lukijat, kiitos matkaseurasta! Meillä on tunne, että moni eli mukanamme ja se tuntui hyvältä. Jos joku suunnittelee Camino de Santiago -vaellusta, saa internetistä hyvät ohjeet varustelistoineen kaikkineen. Lopetamme nyt blogin päivittäisen julkaisemisen, mutta Suomeen palattuamme julkaisemme vielä kertomuksen automatkastamme Espanjassa / -sta. Kun me / te jatkamme tästä eteenpäin kukin omaa elämäncaminoamme, kuka raskaassa ylämäessä, helteessä, sateessa, tasangolla, kivikossa..., toivottakaamme toisillemme sitä, joka on kaikunut korvissamme kymmenet kerrat jokaisena päivänä: Buen Camino! --------------------------------------
Kommentti: Olen seurannut taivallustanne kuten varmaan moni muukin. Tämä loppukertomus antoi sen, mistä olisin kaivannut jotakin jo matkan kuluessa ja selitti asiat. Kiitos siitä ja myös kuvista! Ja onnitteluni teille ja tervetuloa takaisin Suomeen! Kommentti: Hei, vaeltajat Olipa mukava lukea tämä matkakertomus. Luin sen kiinnostuneena ja jopa hämmästyneenä kertaistumalta. Kiinnostuneena, sillä olen miettinyt parisen vuotta caminon kulkemista. Hämmästyneenä, koska 40 km:n vaellukset ovat suorastaan uskomattomia - vieläpä päivästä toiseen tehtynä. Jäi vähän ajatus, että lepopäivät olisivat tuoneet jotakin uutta hiljaisuutta caminolle. Silloin kun on aikaa ja aktiviteetit minimissä, alkaa ehkä löytää itsestään mielenkiintoisia asioita. Sellaisiakin, joita ei välttämättä haluaisi. Mutta olipa hieno kertomus! Joskus tunsi tuoksut ja kuuli luonnon äänet ja sielun silmin näki upeat maisemat ja näköalat. Kaipaus päästä caminolle heräsi ja vahvistui. Kiitos siitä. (P.S. Olen edellisen kommentinkirjoittajan kanssa samaa mieltä lepopäivistä. Se oli alkuperäinen suunnitelmamme, emmekä siinä onnistuneet. Suosittelemme lepopäiviä!) Kirjoitus julkaistu 29.12.2008 17:42 Kommentit Haluatko kommentoida kirjoitusta? Rekisteröidy Kuvablogiin Profiili
Blogin kirjoittaja: varis Kuvia & päiväkirjamerkintöjä automatkoiltamme ja vaelluksiltamme pyörällä/jalkaisin.
Tässä on slideshow muutamasta vaelluskuvastani Santiago de Compostelaan 2002 ja 2003.
Vaelluskaveri toi kännykkäkameralla ottamiaan kuvia. Vaalensin, suoristin, rajasin Picasalla ja hyviä tuli mun mielestä. Mun tarinat reissusta kalpenivat hänen kertomansa rinnalla. Alan kirjoittaa päiväkirjaa kuvien lomaan, kunhan tästä ehdin.
Pikku hiljaa alan toipua henkisesti. Fyysisesti olikin hyvä reissu ja joskus pääsin jopa entiseen vaellustunnelmaan ja rauhoittumiseen aika ajoin ainakin aamupäivisin toisella viikolla.
Voin kertoo siitä yhdestä kuvasta jossa oli se pitkä kivisilta että muistaakseni se oli Hospita Orbigoon tultaessa. Luin että se oli pisimpiä siltoj ja siinä on vietetty turnajaisia 1400-luvulla.
Tässä Rabanlin allberg, joka oli kunnalluinen ja halpa ja suhtellisen hyvä. Kylä oli upea vuoristokylä, johon ei mennyt bussiakaan. Kävelimme sinä päivänä läkähdyksiin asti 23 km, joka olikin mun pisin päivätaival. Kyläläiset järjestivät illalla talon edessä pippalot ja paikalla oli myös hieroja. En ehtinyt tilata aikaa, mutta Anni meni ja oli sikahalpa ja kuulemma oikein hyvä. Viimeiset, kivikkoiset 2 km oli tuskien taival. Meinasin monta kertaa kaatua ja yksi meistä kaatuikin kohtalokkain seurauksin. Onneksi mulla oli ne Leonista ostetut sauvat. Ilman niitä en olisi millään pärjännyt muutenkaan.
taival
Ihanat aamut
********************************** Suunnitteilla vaellusmatka Luoteis-Espanjassa syyskuulla: Salo 6.6.2012 Lentoliput ostettu 178 ekee, uusi makuupussi 20 ekee, uudet teleskooppisauvat 50 ekee, sadeviitta mietinnässä. Vanhat oon heittänyt näköjään pois. Kaikki alkoi siitä, kun ystäväni Anni näki Studio 55 ohjelmassa kaksi naista, jotka olivat vaeltaneet neljä lyhyttä matkaa Santiago de Compostelassa. Olin jo aiemmin ehdottanut Annille vaellusta Santiagoon, mutta nyt hän vasta innostui, kun näki telkussa. Kerroin toiselle pitkäaikaiselle ystävälleni, tulevasta matkastamme, joka alkaisi mahdollisesti syksymmällä. Hän taas kertoi omalle tutulleen, ja niinpä myös hän innostui vaelluksesta. Nyt on kiintiö täynnä ja lentoliput tilattu ja maksettu. Olikin edulliset liput, vain 178 euroa edestakaisin Madridiin. Uskomatonta! Nyt selvittelen bussi- tai junamatkaa Madridista Leoniin tai vaihtoehtoisesti Burgosiin, josta jommastakummasta vaelluksemme alkaa. Kun huomasin porukan sooloilun, hylkäsin Burgosin, hyvä kun kestän Leonista Santiagoon. Netistä sain selville, että bussimatka maksaisi Madridin lentokentältä vain 20-40 ekee, vaikka kestääkin melkein neljä tuntia Leoniin. Toivomme saavamme vielä yöksi Leonista majapaikan pyhiinvaeltajin refughiosta eli allbergestä, koska ne on halvempia kuin hostellit eikä nekään kalliita oo. Tarkoitus on kävellä tällä kertaa korkeintaan noin 350 km. Myös haluaisin rakentaa lyhyemmät päivämatkat nykyisten resurssieni mukaan kuin edellisillä reissuilla ja nauttia Luoteis-Espanjan vaihtelevista ja kauniista maisemista ja pikku kylistä, etten sanoisi kyläpahasista rauhassa ja samalla lomailla. 1. yhteistreeni tehtiin Tupuriin nelissä naisissa noin 5,5 km. Erikseen ollaan jo treenattu, toiset paljonkin pidempiä matkoja kuin minä eli parikymmentä kilsaakin. Viime viikolla tein Marttilan korvessa velipojan kanssa 8 km:n lenkin suht. vaikeassa maastossa ja meni yllättävän hyvin. Luulin kuntoni huonommaksi, eikä se hirveen hyvä olekaan, kun olen joutunut polveani varomaan koko viime vuoden.
17.7. 2012 Menimme Lehmirantaan ja teimme pidemmän lenkin oikein eväitten kanssa. Kävelin 18 km. Viimeiset 3 km olivat jo tuskien taivalta- lonkka vaivasi ja väsymys, kun olin nukkunut vain parin tunnin yön.
Yhdellä vaivas polvi, yhdellä liikavarpaat eikä Annillakaan tainnut ihan hyvin mennä, vaikkei yhtään valitellut. 30.7.Santiagosuunnitelmat takkuilevat. Olen vetänyt paljon matkoja isojenkin porukoitten kanssa sekä työssäoloaikanani nuoriso-ohjaajana että Karemajoilla lomaohjaajana toimiessani. Ehtisimme hyvässä lykyssä juuri ja juuri Madridin lentokentältä lähtevään Leonin bussiin, jos kaikki noudattaisivat määräyksiä käsimatkatavaroista, ettemme joutuisi laittamaan tavaroita ruumaan, jolloin niitten saapuminen samaan aikaan on epävarmaakin, kun on vaihto Frankfurtissa. Tunti on aikaa ostaa bussiliput ja löytää se bussi. Jos jää jälkeen jo lentokentällä, ei oo kovinkaan helppoa souria Madridissa metrolla oikealle asemalle Leonin junalle tai bussille tai sitten joutuu odottamaan aamuun kentällä, mikä sekään ei oo mukavaa. Annin mies on kovin sairas, joten voi olla, että joutuu peräti perumaan matkansa. Se olisi tosi kurjaa, mutta katsotaan, ei surra etukäteen. Kyllä se tästä. Asioilla on taipumus loksahtaa. Yhteisvaellus tehtiin Perttelin kirkolle vanhaa santatietä ja takaisin,19 km. Polveni kipuili edellisen viikon mustikkametsälennon takia viimeisillä kilometreillä ja seuraavana aamunakin vielä oli kovin kipeenä, niin että pääsin vain pyörällä kauppaan 100 metrin päähän. Viikkoa ennen reissua olin lekurilla. Poistettiin vettä polvesta ja laitettiin kortisonia. Polvi kestikin sitten vaelluksen suht hyvin. Oli siinä monta päänsärkyä ja sun mitä sooloilua jo ennen matkaa ja teki mieleni perua koko reissu, mutta kun olin tilannut yhteisliput, se tuntui väärältä. No, ajattelin, että mikä ei tapa, se vahvistaa ja niinhän siinä sitten kävikin, en kuollut. Eka reissuni kanssavaelluskaverini sanoi, että reissussa oppii ystävän tuntemaan tai yhdessä ryypätessä. Niinhän se juuri sitten menikin. Via dolores: Santiagovaellus tehty, henkisesti rankka, mutta ei fyysisesti
Kyllä oli siis kestämistä. Toiset eivät olleet juurikaan reissanneet ulkomailla, ei ainakaan itsenäisesti, mutta silti jokaisella oli oma vankka mielipide päin mäntyä, mm. lentokentillä. Kukaan ei osannut puhua englantia, saati sitten espanjaa. Silti häirittiin koko ajan mun espanjaksi tulkkausyrityksiäni suomenkielellä hosuen siihen väliin. Kaivele siinä sitten sanoja päästäsi. Yhtenä aamuna lähdin edellä kävelemään otsalampun kanssa puoli kuusi pimeessä. Sanoin, että tulkaa perästä, kun kävelen hitaammin, saatte mut kiinni. Heillä kesti aamutoimet ja aamusyömiset aina tuntikaupalla ja aamu oli mun parasta vaellusaikaa. Oli viileää ja puolilta päivin alkoi aina valtava helle, jolloin en pystynyt juurikaan enää etenemään. No, yksi akoista meinas jo soittaa poliisille, kun ei löytänyt mua 2-3- km:n päästä reitiltä kolmen tunnin jälkeen! Tai Suomeen mun tyttärelleni!!! Onneksi ei ollut numeroa. Mitä ne olisi voineet tehdä? Silloin kyllä suutuin todella, ja sanoin, että sinne ei jumankauta soitella turhista. Olen vaeltamassa ja reitillä ja olen ollut täällä kaksi kertaa aiemmin ja osaan kyllä homman. Loppu meni hieman paremmin, kun vaelsimme Annin kanssa kaksisteen. Kovat menijät olivat hospitaalissa toisen viikon alusta. Taisivat yrittää liikaa, vaikka yritin varoitella jo kesällä Suomessa. Viimeisen naftin viikon hospitaaliviikon jälkeen olivat lepäämässä Santiagossa vanhassa pappiseminaarissa muutaman päivän. Se on nykyisin vaeltajien yöpymis- ja lepopaikkana. Lopputulemana olen kuitenkin tyytyväinen reissuuni. Tuli kesällä liikuttua enemmän kuin normaalisti, ja otimme Annin kanssa varsinkin tuon lopun yhdistettynä loma- ja vaellusmatkana, mikä olikin alkuperäin en tarkoitukseni. Päivämatkat olivat 15-23 km, ja enimmäkseen 15 km, ja sekin on niissä olosuhteissa paljon. Vaellus on todella rankkaa-ei voi verrata Suomen oloihin ollenkaan, ei edes Lapissa. Kaksi hurjaa vetivät jopa 32 km päivässä, mutta matkahan heillä sitten tyssäskin lyhyeen eli yhteen viikkoon.
Lähestyessämme Astorgan kaupunkia maisemat alkoivat muuttua kumpuileviksi ja noin 8 km ennenkaupunkia tie kohosi korkealle mäelle.
Sieltä avautui kaunis näköala laaksoon ja kaupunkiin.
Vuoret siinsivät taustalla. Sinne matkamme tulee jatkumaan ja tasangot jäävät taakse. Majoituimme Astorgassa katedraalin vieressä olevaan albergueen ja saimme kohdata jälleen ystävällistä palvelua. Iltarutiinit entiset: pesulle, vaatteiden pesu, ruuan laitto/etsiminen, blogin kirjoittaminen ja internet-yhteyden etsiminen blogin/kuvien lähettämiseksi. Olemme edelleen kiitollisia terveydestä. Ravintohuolto on toiminut ja energia on riittänyt. Jalat ovat kovilla. Olemme nähneet paljon nilkuttavia ihmisiä. Osalla lienee lihakset kipeinä, mutta suurimman ongelman tuottavat rakot. Olemme säästyneet jalkavaivoilta, sillä teimme etukäteen kaksi harjoitus-/testivaellusta kesällä. Puolisollani on coretex- vaelluskengät ja minulla testatut lenkkitossut juoksemista varten. Sukat ovat urheiluliikkeestä erikoisesti juoksemista varten valmistetut. Rasvaan jalat joka aamu valkovaseliinilla. Olimme etukäteen suunnitelleet pitävämme Leonissa lepopäivän. Meille kävi niin kuin eräälle ystäväperheelle, joka ei malttanut pysyä poissa caminolta 50-vuotis-syntymäpäivänäkään. "Lepopäivämme" matkamittariin 49, 450 km Koordinaatit alberguen edestä N 42° 27.177 W 006° 03.081 Kirjoitus julkaistu 19.10.2008 19:33 20.10.2008 Astorga olisi ollut kiinnostava paikka viipyä pitempään; vanha kaupunki muurien sisällä kukkulalla, viehättäviä kujia, vanhoja raunioita Rooman ajalta, monumentaalinen katedraali ja kaunis puisto. Mutta vaeltajan mieli tähyää eteenpäin. Turismin aika on toisella kertaa ja voimmehan lukea matkan jälkeen tiedot wikipediasta, sillä opaskirjoja meillä ei nyt ole.
vanha kaupunki muurien sisällä kukkulalla, viehättäviä kujia, vanhoja raunioita Rooman ajalta, monumentaalinen katedraali ja kaunis puistoPian Astorgan jälkeen alkoi 25 km pituinen nousu 1504 metrin korkeuteen. Olimme hiukan pelänneet sitä etukäteen, mutta se osoittautui mukavaksi, sillä nousu oli koko ajan loivaa, n. 1 - 4 % ja tien pinta oli hyvä. Etenimme kävelyvauhtia ihaillen samalla yhä kaunistuvia maisemia.
Nautimme täydellisestä vuoriston hiljaisuudesta ympärillämme. Kuljimme tänäänkin kauniiden kylien läpi, emmekä väsy katselemaan niitä. Totesimme, ettemme autolla koskaan osaisi tulla tällaisiin kyliin. Kuinka tylsiltä "steriilit" nykyajan pientaloalueet tuntuvat näiden rinnalla!
Vuoren rinnettä kiivetessä ennätimme katsella kasvillisuuden muutoksia. Mielenkiintoista oli jälleen nähdä, että tammet kasvavat varpukasvien kanssa vielä yli 1000 metrin korkeudessa. Tosin ne ovat pieniä ja kituvan näköisiä.
Kävimme matkalla parissa vuoristokylässä kahvilla ja pidimme pientareella lepotaukoja. Vuorten hiljaisuuden rikkoi silloin tällöin lintujen äänet.
Hengellisessä laulussa sanotaan: Vuori korkea tiekin vaivalloinen kuitenkin kulkea läpi ahdingoitten tahdon perille, tälle vuorelle.
Keskipäivä oli symbolisesti hieno. Huipun ohitettuamme tulimme rautaristille, Cruz de Ferro. Se ei ole monumentaalinen, päinvastoin arkisen näköinen puutolppa, jonka huipulla on rautainen risti.
Vuosisatoja pyhiinvaeltajat ovat kantaneet repuissaan kiviä ja pudottaneet ne ristin juurelle, symbolisena eleenä taakkojen jättämisestä ristin juurelle. Kaikilla uskonnoilla on symboleita ja ihminen tarvitsee niitä uskonsa vahvistukseksi. Me jätimme 2 pientä kiveä, jotka olimme ottaneet Rautalammin Törmälän opastaulun alta (terveiset kirkkoherra Jalkaselle, että tuomme joskus korvaavat kivet paikalle!). On vapauttavaa, että ei tarvitse tulla Espanjaan Rautaristille vapautumaan taakoistaan. Uskomme ei ole sidottu paikkaan eikä perustu symboleihin, vaan Raamatun ilmoitukseen. Oli kuitenkin herkkä hetki viettää ristin luona.
Rautaristin jälkeen olimme vuoriston toisella puolella. Näkymät paranivat koko ajan.
Lopetimme välillä kuvaamisen, koska meistä tuntui mahdottomalta ikuistaa näitä maisemia 2-ulotteisella kännykkäkameralla. Painoimme näkemämme syvälle sydämen sopukoihin. Näimme ylhäältä alas laaksoihin, missä oli pieniä kyliä keskellä "ei mitään". Ihmettelimme suuresti, mitä elinkeinoa ihmiset niissä harjoittavat elääkseen.
Muutama kilometri huipun jälkeen näimme kaukaa, yli 20 km:npäästä Ponferradan kaupungin. Samalla alkoi n. 17 km:n pituinen lasku.
Ensimmäistä kertaa tunsin pienen vihlaisun etureidessä, sillä nyt olivat käytössä eri lihakset. Pidimme nautinnollisen lepotauon auringonpaisteessa ja otin magnesium-tabletin. Se auttoi, eikä krampin oireita tullut. Olimme vaeltaneet tasankoa Burgosista Astorgaan, joten vuoristo tuntui vaihteeksi kauniilta ja kiinnostavalta. Camino-kokemus onkin aika erilainen ja riippuvainen aloituspaikasta. Ohitimme laskun jälkeen pari pientä kylää. Kasvillisuus muuttui rehevämmäksi ja alkoi olla taas viiniköynnöksiä. Ponferradan kaupunkiin oli mukava tulla, koska näimme sen lähes koko ajan vuorelta laskeutuessamme. Kaupunki on vuorten ympäröimä. Tänään etenimme 54,820 km. Koordinaatit alberguen edestä N 42° 32.597 W 006° 35.177 Kirjoitus julkaistu 20.10.2008 20:33 21.10.2008 Alku oli tänään vähän jäykkää, sillä etureiden lihaksissa oli maitohappoa eilisen laskun jälkeen. Koetimme pitää sopivan hiljaista vahtia, että elimistö polttaisi sen pois. Muutaman kilometrin jälkeen lihakset alkoivatkin vertyä. Kaupunki ei tänään tahtonut jäädä taakse ollenkaan, sillä erilaisia teollisuushalleja riitti 15 km. Tie oli tasaista, mutta joka puolella ympärillä kohosivat vuoret. Pidimme tauon Villafranca del Gierzo -kylässä, joka sijaitsee vuorten välissä. Tapasimme siellä hollantilaisen, joka oli aloittanut vaelluksen kotoaan.
Villafrancan jälkeen tuli jälleen maisemallinen elämys tälle päivälle. Camino kiemurteli syvässä kanjonissa ja oli rakennettu helppokulkuiseksi, turvalliseksi, maantietä myötäileväksi. Tien vieressä virtasi kohisevana koskena kirkasvetinen Valcarce -joki. Saimme nauttia laakson kauneudesta 18 km:n matkan, majapaikkaamme asti.
Tänään saimme ensimmäisen kerran sadetta vaelluksemme aikana. Se alkoi hitaasti puoliltapäivin eikä yltynyt kovin rankaksi. Puimme coretexit, ja pysyimme niiden avulla kuivina. Saavuimme Vega de Valcarce -nimiseen kylään ja löysimme alberguen. Vastaanottohenkilö oli häipynyt asioilleen, emmekä hetken aikaa tienneet, voimmeko majoittua. Kilometrejä oli paljon takana, emmekä olisi mieluusti jatkaneet. Kannoimme omin päin tavarat sisään ja kun huomasimme vapaita paikkoja olevan, kävimme taloksi. Pian emäntä palasi ja osoittautui erittäin iloiseksi ja ystävälliseksi ihmiseksi. Hän tarjosi meille leivonnaisia lämpimässä vaniljakastikkeessa. Paikka ei ole korkeatasoinen, mutta ystävällisyys korvaa kaikki puutteet!
Tämä pieni vuoristokylä sijaitsee vuorten välissä ja näkymät ovat joka suuntaan hienot. Huikean korkeat maantiesillat ylittävät laaksonkylän itäpäässä. Vastapäisellä vuorella kohoaa komea Sarracinin vanha linna. Kylästä löytyi yllättävän hyvä ruokakauppa. Huomenna saattaa olla kova nousu O Cebreirolle. Tänään liikuimme 40,470 km. Koordinaatit nyt N 42° 39.925 W 006° 56.724 Kirjoitus julkaistu 21.10.2008 20:01 22.10.2008 Askeettisuus tuottaa joskus elämyksiä. Alberguen vessaan piti mennä ulkokautta ja öinen käynti siellä avasi kauniin näkymän vastapäisellä vuorella olevaan valaistuun Sarracinin linnaan ja öiselle tähtitaivaalle. Koimme lämpimän, kansainvälisen ilmapiirin tässä refugiossa. Vaeltajat auttoivat, neuvoivat ja tarjosivat ruokia toisilleen. Oli hauska lähteä liikkeelle, kun puulämmityksen savun haju tunkeutui sieraimiin, kylässä lauloi kukko ja ihmisiä liikkui tiellä tervehtien ja toivottaen "Buen Camino". Tämä Vega de Valcarce -kylä oli elinvoimaisen tuntuinen. Uusia taloja oli rakenteilla ja kylässä oli ruokakaupan lisäksi oma pankki. Olimme etukäteen jännittäneet tätä aamua kolmesta syystä: osaammeko oikealle reitille, onko sää sateinen ja kuinka raskas ja vaativa nousu on edessä. Pelot olivat turhia. Sade oli tauonnut yöllä ja aamu valkeni aurinkoisena ja syksyisen koleana, raikkaana. Suunnistusvaikeuksia pelkäsimme luettuamme toisten vaeltajien blogeja. Menimmekin puoli kilometriä väärään suuntaan ja kysyimme pari kertaa tietä, mutta sen jälkeen ei ollut ongelmia. Nousu oli sopivan raskas. Mieltä kevensi koko ajan kaunistuva maisema, karjankellojen kilkatus ja uljas vuoristoluonto. Vaelsimme kiitollisina. Tällaisia kokemuksia ei voi hankkia autoturistina. Tie oli kestopäällysteinen ja rakennettu viisaasti, kohoavaksi kanjonin rinteitä myötäillen kohden huippua. Jälleen oli mielenkiintoista seurata kasvillisuuden muutoksia. Täällä kasvoi yllättävän suuria tammia vielä ylhäällä. Keltaisena loistavia kukkaketoja riitti huipulle asti.
Ihmettelimme näiden ihmisten elinmahdollisuuksia ylhäällä vuoristossa. Caminovaeltajat tuovat tuloja, mutta tuskin se kaikkia elättää. Karjataloutta näytti olevan huipulle asti. Miten lehmät pysyvät noin jyrkillä rinteillä?
Heinä on korjattava käsin, sillä koneilla ei ole asiaa noille peltotilkuille. Tuskin nämä ihmiset saavat EU-tukia, sillä pellot ovat mitättömän pieniä. Eikö heitä tulisi tukea, että pystyisivät elämään täällä omissa yhteisöissään ja säilyttämään oman kulttuurinsa? Tunsimme nimittäin siirtyneemme ajassa vuosikymmeniä taaksepäin.
Huipulla, 1320 metrin korkeudella oleva O Cebreiron kylä oli kokemus sinänsä. Siellä oli harmaasta kivestä rakennettuja pyöreitä, majan näköisiä, olkikattoisia palloza-asumuksia ja tunsimme kuin olisimme tulleet keskiaikaan. Kylässä oli pieni kivikirkko, jossa soi harras gregoriaaninen laulu ja sekin kumpusi vuosituhannen takaa.
Huipun jälkeen olimme Galician alueella. Se näkyi ja tuntui. Vuoren toisella puolella avautui erilainen maisema, kaunis sekin. Laaksojen rinteillä oli runsaasti pieniä peltoja. Katselimme tilkkutäkkimaisemaa kuin lentokoneen perspektiivistä.
Galician ilmasto paljasti olemuksensa: Atlantilta puhaltavat tuulet kohoavat vuoria pitkin tuoden sadetta ja kosteutta. Tänään ei satanut, vaan oli puolipilvistä ja välillä aurinko pilkahteli. Kostea, tuulinen ilma tuntui melko viileältä, sillä olimme huipulla pilvien tasolla. Pyöräilevä puolisoni sai hien pintaan aamun nousuissa, joten iltapäivän pitkässä laskussa vilu pääsi yllättämään. Onneksi vuoren juurella oli Triacastela -niminen kylä, jonka albergue tarjosi lämpimän pesun. Olimme tämän päivän maisemien lumoissa, sillä pidämme molemmat vuoristoista ja kokemukset olivat parhaasta päästä vaelluksellamme, lopun kylmyyttä lukuun ottamatta. Päivän olisi voinut kuvata lyhyesti: ylitimme vuoren lähtien 550 metristä, nousten 1320 metriin ja laskeutuen 650 metriin. Vuoren ylitys raksutti mittariin lukeman 36,580 km. Sijaintimme N 42° 45.397 W 007° 14.344 Kirjoitus julkaistu 22.10.2008 19:44 23.10.2008
Tänään vaelsimme 46 km tasan. Sijaintimme N 42° 48.504 W 007° 36.898 Kirjoitus julkaistu 23.10.2008 19:49 24.10.2008 Jälleen aamu oli sumuinen ja viileä. Coretex-puvut ovat olleet erittäin käyttökelpoiset, ainakin lokakuussa. Mutta jo klo 10 paistoi aurinko ja olimme jo t-paidoissa. Hiki kihosi pintaan myös siksi, että Portomarinin jälkeen oli 15 km nousua yli 700 metriin ja etenimme kävelyvauhtia. Sekoilimme hiukan Lugoon johtavan tien risteyksessä, koska tienviitta osoitti myös Santiagoon. Hetken kuluttua meille valkeni, että tie olisi tehnyt n. 7 km:n lisämutkan ja palasimme takaisin risteykseen, josta siirryimme caminolle. Se oli päivän mukavin osuus, n. 10 km. Hyväpintainen kapea tie kulki pienten kylien läpi. Vieläkin näkyi kiviaitoja mutta eilistä vähemmän.
Rosarion kylässä siirryimme suuremmalle ( C-547) tielle, jossa oli leveä piennar. Kuljimme sitä loppupäivän. Vuoria ei enää ollut, mutta suuria mäkiä. Kuljimme koko ajan ylös - alas. Se oli raskasta, koska ylämäet piti kävellä.
Kylät olivat aika erilaisia kuin tähän asti. Kerrostalojakin näytti olevan. Jotenkin aikaisemmat pikkukylät olivat viehättävämpiä, sillä nämä kylät olivat persoonattomia ja nuhruisia. Sää oli iltapäivällä erittäin hyvä, aurinko paistoi ja lämpöä noin +22 astetta.
Meitä kiehtoi ajatus päästä lauantai-iltana Santiagoon, joten urakoimme tänään pitkän matkan. Taivalsimme Arzua -nimiseen kylään, josta on enää n. 40 km Santiagoon. Pääsimme tasokkaaseen refugioon yöksi ja raskaan päivän jälkeen se tuntui taivaalliselta. Tänään ei maisemissa ollut uutta, joten: pitkä etappi - lyhyt blogi. Matkamittari näyttää 55,200 km. Sijaintimme N 42° 55.756 W 008° 09.322 Kirjoitus julkaistu 24.10.2008 20:00 25.10.2008 Arzuan majatalossa olisimme viihtyneet, mutta 8.30 täytyi poistua. Jälleen aurinkoinen päivä. Meillä oli 17 vaelluspäivän aikana vain yksi iltapäivä sadetta. Mieli tuntui keveältä ja toiveikkaalta. Varmaankin tieto Santiagon saavuttamisesta siivitti matkaamme. Metsiä on alkanut olla entistä enemmän. Varsinkin eukalyptus-puita kasvaa tiheinä metsiköinä. Osa näyttää olevan istutettuja. Koirat haukkuvat meille raivoisasti. Ilmeisesti juokseva vaeltaja on epätavallinen näky. Kukkojen laulu tuntuu kodikkaalta. Maalaistalojen hajut tunkeutuvat sieraimiimme. Pienessä kylässä oli häät menossa. Nuori nainen kysyi englanniksi, minkä maan lippua kannamme. Vastattuamme hän kysyi:"Puhutteko suomea!". Tyttö oli tamperelaissyntyinen, helsinkiläinen opiskelija. Hänen seurueeseensa kuului eestiläinen, itävaltalainen, amerikkalainen ja australialainen. Yleensä vaeltajat näyttävät olevan noin 35-40 vuotiaita. Ikäisiämme vanhuksia on vähän.
Camino teki melkoisia mutkia ennen Santiagoa. Kaupunki alkoi näkyä vasta esikaupunkiin tultaessa.
Siitä oli vielä monta kilometriä katedraalin luo. Loppumatka oli hiukan huonosti opastettu. Saavutimme Pyhän Jaakobin kirkon 25.10.2008 kello 15.20 Espanjan aikaa.
Veimme passimme pyhiinvaeltajien toimistoon todistuksen saamiseksi. Virkailija luki tarkkaan passimme leimoja. Kyseli ihmeissään, kun toissapäivänä teimme niin pitkän matkan. Kysyi, käytimmekö autoa. Kuultuaan juoksemisestani hän kävi epäluuloiseksi. Selitti jotakin, että tavaroiden kantaminen kuuluu osana vaellukseen. Antoi hän todistuksen, mutta toisaalta en pitänyt sitä mitenkään tärkeänä. Minä pohdiskelin, miten kamelia, aasia tai hevosta käyttäneet mahtavat saada todistuksensa, sillä hekään eivät kanna tavaroita. Meidän kamelimmehan oli pyörä. Tulimme siihen tulokseen, että harvinainen vaellustapamme hämmensi virkailijan. Myöhemmin kuulimme, että joku vaeltajista liikkuu liftaten ja busseilla, joten se myös selittää virkailijan epäluuloisuutta. Huomenna osallistumme messuun klo 12. Sitten tapaamme suomalaisen Veeran, joka halusi oppaaksemme nähtyään meidät Suomen lipun kanssa kadulla. Kirjoitamme sen jälkeen vielä blogin vaikutelmistamme. Viimeinen etappimme 40,040 km. Alberguen sijainti N 42° 52.590 W 008° 32.230 Kirjoitus julkaistu 25.10.2008 20:14 26.10.2008 Majatalon aamu Santiagossa oli kerrankin rauhallinen! Yleensä ensimmäiset olivat alkaneet pakata kahisevia varusteitaan kello kuuden aikaan. Tänään kaikki nukkuivat vielä kello 8. Veimme tavaramme hotelliin ja lähdimme katedraalin luo. Santiagossa oli tänään vuosittain tapahtuva 12 km:n katujuoksu, joten keskustassa oli tungosta. Reitti kulki aivan katedraalin vierestä. Ostimme matkamuistot ja siirryimme katedraaliin klo 12 messuun.
Kirkko oli ääriään myöten täysi. Aluksi luettiin perille saapuneiden pyhiinvaeltajien kansallisuudet ja määrä kustakin maasta. Meidän lisäksemme suomalaisia oli eilen tapaamamme opiskelijaneiti. Messusta ymmärsimme vain tärkeimmät osat: Kyrie eleison, Laudate Dominum ja uskontunnustus. Messun päätös oli erikoinen. Mahtavan urkumusiikin soidessa sytytettiin noin 150 cm korkuinen suitsutusastia ja annettiin sille heiluriliike, jota kiihdytettiin koko ajan niin että monikymmenmetrisen köyden päässä riippuva astia osui lähes korkeaan holvikattoon. Ystävämme Veera kertoi myöhemmin suitsutuksen tradition syyn. Alkuaikoina pyhiinvaeltajat olivat majoittuneet perille saavuttuaan kirkkoon. Hien ym. hajun häivyttämiseksi oli kehitetty valtavan suuri suitsutusjärjestelmä. Messun jälkeen tapasimme jälleen Veeran, suomalaisen englanninkielen opettajan sekä hänen poikaystävänsä Camilon. He auttoivat meitä paljon. Kävelimme yhdessä rautatieasemalle selvittelemään paluumatkaamme Pamplonaan. Se osoittautui lopulta mahdottomaksi junalla. Maksu olisi ollut samaa luokkaa kuin koko pyörän hinta, olisi vain yksi suora vuoro (yöllä!) Madridiin, eikä Madridista lainkaan suoraa yhteyttä Pamplonaan. Lisäksi sunnuntain vuoro oli loppuunmyyty. Luovuimme junasta. Ystävämme lupasivat auttaa meitä lähettämään pyörän suoraan Pamplonaan, jolloin voisimme matkustaa helpommin bussilla. Tarjosimme Veeralle ja Camilolle aterian vastalahjaksi siistissä ravintolassa. Söimme heidän suosituksestaan mustekalaa, tortillaa ja salaattia. Vietimme aterian keskustellen paikallisista tavoista ja kulttuurista. Olemme kiitollisia ystäviemme avusta, koska ilman heitä pyörä pitäisi kai jättää tänne. Meillä on tasokas hotellihuone. Ainakin vaelluksen jälkeen tämä tuntuu luksukselta. Huomenna seikkailemme jollakin kyydillä lähemmäs Pamplonaa. Hotellin sijainti N 42° 52.843 W 008° 32.432
Perillä Tuntuu lähes uskomattomalta, että olemme terveinä määränpäässä. Nytkö se on ohi, eikö matka jatkukaan huomenna? Meillä oli suuri halu saavuttaa Santiago. Kun pelkäsimme sen epäonnistumista, sanoimme päivittäin toisillemme olevamme jo nyt perillä, caminolla. San Marinossa asuva sisareni kertoi caminon tarkoittavan kävelyä, kulkemista, elämän kulkua. Siis kulkumme jatkuu... Odotuksemme vaellukselta Haaveemme vaelluksesta syntyi vuosia sitten ystäviemme kertoessa caminoistaan. Meidän oli vaikea löytää ajankohta, sillä kesä on liian kuuma ja muina aikoina oli vaikea saada lomaa. Eläkkeelle jääminen vauhditti hankkeen toteutumista. Ajatuksena oli "katkaisuhoito" työelämän jälkeen. Siinä onnistuimme, sillä camino vangitsi ajatuksemme miettimään reitinvalintoja, ruokailua, juomista, määränpäätä ja - elämän kulkua. Caminon anti a) terveys Liikunta edistää terveyttä. Korkealla vuoristoilmastossa kunto kohoaa. Olemme Luojalle kiitollisia terveydestämme. Jotkut ovat ihmetelleet päivämatkojamme. Meille kävi usein niin, että olimme vaeltaneet puoleenpäivään mennessä 20-25 km. Kun aikaa tuntui olevan ja jaksoimme hyvin, etenimme aina jonkin matkaa. Etunamme oli, että emme kantaneet rinkkoja, sillä niiden kanssa matkat olisivat lyhenneet. Emme olisi voineet rinkkavaellusta tehdäkään. Olimme etukäteen suunnitelleet pitävämme vapaapäiviä. Se ei onnistunut. Jompikumpi ehdotti "vapaapäivän" aamuna, että edetään vain vähän matkaa. Sitten se vain venähti pidemmäksi. Camino hallitsi meitä - emmekä voineet vastustaa sitä. Emme tulleet tänne kuitenkaan urheilusuorituksen takia. Valmennuksen kannalta tällainen rasitus ilman lepoa ei ole edes viisasta. Mutta kuntoilu ei ollut tavoitteemme, sillä sitä voi tehdä Suomessa. b) vapautuminen arjesta Luultavasti muutkin elämän "oravanpyörässä" kamppailevat ihmiset kaipaavat jotakin "irtiottoa". Vaellus oli siinä erinomainen. Ruumiillinen rasitus vähentää stressihormonia ja mieli lepää alati vaihtuvassa, uudessa ympäristössä. Camino oli yllättävän moni-ilmeinen. Kukinvaeltaja kokee asiat omalla tavallaan - luo omaa caminoaan. c) henkinen anti Halusimme kokea, onko mahdollista elää vaatimatonta elämää. Tuntui hyvältä olla hetken aikaa irti länsimaisesta kerskakulutuksesta. Laukuissamme oli 1/3 liikaa. Jouduimme elämään kädestä suuhun, sillä ruokaa ei jaksa kantaa ja se teki meille hyvää. Tällainen matkailu on myös ekologisesti vähemmän luontoa rasittavaa. Iloitsimme tuulivoimaloista Espanjan vuoristossa. Tuli pohdituksi myös planeettamme tilaa ja ihmisten elämistä reittimme kylissä. d) uskonnollinen anti e) tärkein anti Suurin, mitä tältä vaellukselta saimme, voidaan tiivistää sanaan VÄLITTÄMINEN. Tai YSTÄVYYS. Tai kristillisellä kielellä - lähimmäisenrakkaus. Se tuli niin monta kertaa vastaan eri muodoissa, että suorastaan sykähdytti. Vaeltajat auttavat toisiaan ja luimme tapauksista, joissa loukkaantunutta hoivattiin. Täkäläisten ihmisten kannustukset, tervehdykset ja auttaminen upposivat syvälle sydämeemme. Tätä me tarvitsemme. Jos ihmisestä välitetään, hän saa voimaa jakaa sitä eteenpäin. Onnellinen hän, joka saa jo lapsena elämänsä eväiksi kylliksi rakkautta! Tällä vaelluksella koimme todeksi Eino Leinon sanoman runossa Hymyilevä Apollo: On monta uskoa päällä maan ja toinen toistansa kiittää, mutt' laulajalla yks' usko on vaan ja hälle se saapi riittää: min verran meissä on lempeä, sen verran meissä on ijäistä ja sen verran meistä myös jäljelle jää kun päättyvi päivä tää". Mitä puuttui Puutteita oli vain vähän. Espanjankielen taitaminen olisi avannut meille mahdollisuuden saada enemmän irti yksityiskohdista ja kulttuurista. Nyt jouduimme selviytymään elekielellä, sillä englannintaitoisia espanjalaisia oli vähän. Toinen selkeä puute oli heikohko karttamateriaalimme. Olisi kannattanut ostaa kunnollinen opaskirja reittiselostuksineen. -------------------------------------------------- Hyvät blogimme lukijat, kiitos matkaseurasta! Meillä on tunne, että moni eli mukanamme ja se tuntui hyvältä. Jos joku suunnittelee Camino de Santiago -vaellusta, saa internetistä hyvät ohjeet varustelistoineen kaikkineen. Lopetamme nyt blogin päivittäisen julkaisemisen, mutta Suomeen palattuamme julkaisemme vielä kertomuksen automatkastamme Espanjassa / -sta. Kun me / te jatkamme tästä eteenpäin kukin omaa elämäncaminoamme, kuka raskaassa ylämäessä, helteessä, sateessa, tasangolla, kivikossa..., toivottakaamme toisillemme sitä, joka on kaikunut korvissamme kymmenet kerrat jokaisena päivänä: Buen Camino! --------------------------------------
Kommentti: Olen seurannut taivallustanne kuten varmaan moni muukin. Tämä loppukertomus antoi sen, mistä olisin kaivannut jotakin jo matkan kuluessa ja selitti asiat. Kiitos siitä ja myös kuvista! Ja onnitteluni teille ja tervetuloa takaisin Suomeen! Kommentti: Hei, vaeltajat Olipa mukava lukea tämä matkakertomus. Luin sen kiinnostuneena ja jopa hämmästyneenä kertaistumalta. Kiinnostuneena, sillä olen miettinyt parisen vuotta caminon kulkemista. Hämmästyneenä, koska 40 km:n vaellukset ovat suorastaan uskomattomia - vieläpä päivästä toiseen tehtynä. Jäi vähän ajatus, että lepopäivät olisivat tuoneet jotakin uutta hiljaisuutta caminolle. Silloin kun on aikaa ja aktiviteetit minimissä, alkaa ehkä löytää itsestään mielenkiintoisia asioita. Sellaisiakin, joita ei välttämättä haluaisi. Mutta olipa hieno kertomus! Joskus tunsi tuoksut ja kuuli luonnon äänet ja sielun silmin näki upeat maisemat ja näköalat. Kaipaus päästä caminolle heräsi ja vahvistui. Kiitos siitä. (P.S. Olen edellisen kommentinkirjoittajan kanssa samaa mieltä lepopäivistä. Se oli alkuperäinen suunnitelmamme, emmekä siinä onnistuneet. Suosittelemme lepopäiviä!)
|
Kaunista aamua pikkukaupungissa tai isohkossa kylässä.
Pitkä kivisilta, luultavasti Hospital Orbigoon tultaessa. Se oli pisimpiä siltoja, ja siinä on vietetty turnajaisia 1400-luvulla.
Piha-aluetta
Ulkoilmabaari jossain isomman paikan lähellä. Kuvat ja teksti eivät aina kohtaa, koska toinen otti kuvat kännykkäkameralla. Itselläni ei juurikaan ole kuvia tältä matkalta.
Tuttu näky aamuisin, kun kaupungista tai kylästä lähdettiin vaeltamaan maaseudulle päin klo 6 -7 otsalampun kanssa tällä toisella viikolla, kun saatiin vaeltaa kaksisteen 
että tällaisia herkkuja siellä sai mielinmäärin popsia
Kivisiä taloja riitti loputtomiin- maalaistalojen pihapiirit olivat ihanan romanttisia ja kaikenlaisia kotieläimiä vaelsi kanssamme aika ajoin.
Ventas de naron allbergeen mennessä oli porrasta portaan perään. Aika korkealle mentiin kaupunkiin.
Hauska otos, tällä koneella pestessä taitaa olla vitsit vähissä
Ei se kaivo, vaan paljon siistimpi ja jostain muualta otttu
v
Olimme Chatedraalissa kuuntelemassa messua, jossa myös meidät, ei nimeltä, mutta mistä asti vaellettu ja mistä maasta olimme.
Tällainen tuhti morsiokin löytyi Chatedraalin läheltä
Toki myös häävieraat panevat parastaan.
Tässä ollaan jo kotiinlähdössä Santiagon linja-autoasemalla. Yhden rinkka on sattuneesta syystä matkalaukussa, toisten viininpunaisissa matkapusseissa
Ehkä lopulta auttaa seuraava reissu, jonka teen keväällä ensimmäisen reissuni vaelluskaverin kanssa "meidän resurssein".
tullaan kirkolle
että tällaisia herkkuja siellä sai mielinmäärin popsia
Kivisiä taloja riitti loputtomiin- maalaistalojen pihapiirit olivat ihanan romanttisia ja kaikenlaisia kotieläimiä vaelsi kanssamme aika ajoin.
Aamulla aikaisin eli klo 6 alkoi aina vaellus otsalampun kanssa. Tässä vielä kaupunkiosuutta.
Tässä risti, jolle jotkut vaeltajat kantavat kiviä kotoa asti. Menimme mäelle taksilla ja siihen jätin sadetta pitävän takkini etupenkille. Sen jälkeen en sitä nähnyt. Ostin Santiagossta myöhemmin uuden.